Hyppää sisältöön

Yllätysnimi Golfliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi

Golfliitto on valinnut uudeksi toiminnanjohtajakseen Juha Korhosen.

Suomen Golfliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Juha Korhonen. Golfliiton hallitus päätti asiasta lauantaina.

Suomen Golfliiton uusi toiminnanjohtaja tulee lajin ulkopuolelta ja häntä voi pitää yllätysnimenä. Golfliiton puheenjohtaja Hanna Hartikaisella on vahva usko Juha Korhoseen, joka ei ollut missään vaiheessa spekulointien kohteen liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi.

”Haku oli erittäin korkeatasoinen. Tehtävään haettiin henkilöä, jonka uskotaan pystyvän kohtaamaan edessä olevat haasteet yhdessä kaikkien golftoimialalla työskentelevien kanssa ja rakentamaan yhteistyöllä ratkaisuja kaikkien golfin parissa toimivien iloksi”, Golfliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Hartikainen kertoi tiedotteessa.

Juha Korhonen tulee Golfliittoon finanssialalta, tarkemmin sanottuna vakuutusyhtiöstä. Tällä hetkellä Korhonen työskentelee LähiTapiola Savon varatoimitusjohtajana ja hallintojohtajana. Hänellä on samantyyppinen työtausta kuin puheenjohtaja Hartikaisella, jonka päivätyö on OP Ryhmän vakuutuspuolella.

”Päällimmäisinä tuntemuksina ovat valtava innostus ja tarmo, mutta samalla myös nöyryys. Näitä hommia ei kukaan tee yksin. Koenkin olevani viimeisen päälle joukkuepelaaja, ja tämä on ihmisten välistä toimintaa. Eri tahoja on kuunneltava herkällä korvalla”, Korhonen sanoo.

Koulutukseltaan Korhonen on varatuomari. Hän on myös suorittanut kaupallisen eMBA-tutkinnon. Vaikka Korhonen on tehnyt työuransa golfalan ulkopuolella, hän tuntee toimialan hyvin, sillä hän on toiminut lähes 10 vuotta kuopiolaisen Tarinagolfin kenttäyhtiön hallituksessa. Viimeiset kolme vuotta Korhonen on ollut Tarinagolfin hallituksen puheenjohtaja.

Golfin pelaamisen Korhonen aloitti kolmevitosena vuonna 2003. ”Golf on minulle rakas harrastus, jonka parissa voin sosiaalisena ihmisenä sekä verkostoitua että rentoutua. Golf on aina ladannut minun akkuni”, hän sanoo.

Korhonen aloittaa toiminnanjohtajana elokuun ensimmäinen päivä. Siihen asti Golfliiton virkaatekevänä toiminnanjohtajana jatkaa Jyrki Nykänen.

 

Etsi luettavaa