Hyppää sisältöön

Yksi lyönti on kadonnut ammattilaisgolfista lähes kokonaan

Tiger Woods osasi käyttää draiveria myös maasta lyödessä

Välineteknologia on muuttanut lajia. Se on käytännössä poistanut myös yhden lyönnin kokonaan pelaajien valikoimasta.

Ennen suurta välinekehitystä draiveri oli useille pelaajille paljon muutakin kuin tiiltä käytettävä maila. Monesti pelaajat tarttuivat maksimaalista mittaa väylältä hakiesssaan draiveriin ja löivät niin sanotun ”driver of the deck” lyönnin. 

Draiverin lavan kasvettua suuremmaksi ja korkeammaksi, vaikeutui lyönti huomattavasti. Samaan aikaan puu-kolmosista on tullut paljon pidempilentoisia kuin 10-15 vuotta sitten oltiin totuttu. 

Draiverilla maasta lyöminen ei ole tietenkään täysin hävinnyt kartalta, mutta sen käyttö on harventunut huomattavasti. Kyseisellä lyönnillä tulee lähes poikkeuksetta fade-kierre, jolloin toinen puoli on jo lähtökohtaisesti pelattu pois pelistä. 

Bubba Watson on yksi pelaajista, joka edelleen tarttuu kyseiseen lyöntiin oikean hetken osuessa kohdalle. 

Yksi taitavimmista draiverilla maasta lyöjistä oli luonnollisesti Tiger Woods. Videossa Tigerin parhaita draiveja maasta Byron Nelson Championshipista historian varrelta. 

 

Etsi luettavaa