Hyppää pääsisältöön
Xander Schauffele (vas.) saa onnittelut Paul Caseyn caddieltä. John McLarenilta (kesk.) ja ilman mitalia jääneeltä Hideki Matsuyamalta.
GETTY IMAGES

Xander Schauffelle kultaa Tokion olympiagolfista - Rory Sabbatinille hopeaa

Schauffele antoi takaa-ajajilleen mahdollisuuden kahdella heikolla lyönnillä, mutta oli ratkaisevilla hetkillä kultamitalin arvoinen.

USA:n 27-vuotias Xander Schauffele (-18) saavutti uransa ensimmäisen ison kilpailun voiton kukistamalla lyönnillä jo 1990-luvun lopulla ammattilaisskisoja kiertäneen Rory Sabbatinin. Slovakian passin avioliiton kautta saanut 45-vuotias Sabbatini sai sunnnuntaina siivet selkäänsä tehden olympialaisten uudeksi kierrosennätykseksi (61,-10).

Schauffelella oli  kisa hallussaaan 13:n ensimmäisen reiän ajan ja kahden lyönnin johto ennen slovakin viimeisen reiän birdietä.

Kaksi harjalaukausta oikealle puihin

Yllättävästi Schauffelen avaus 14:lla päätyi metsään, josta hän dropin kautta selvisi helpolla par-viitosella bogeylla. Tilanteessa oli kaikki katastrofin ainekset, sillä Schauffele pääsi droppaamaan pelattavaan paikkaan kahdella mailanmitalla vain hyvin pienellä marginaalilla.

Maailmanlistan viitonen ei häkeltynyt, vaan tasatilanteeseen pudottuaan teki varmat parit kahdella seuraavalla. 
17:lla  (lyhyt par-4) Schauffele löi aggressiivisen avauksen viheriöbunkkeriin, josta teki birdien.

Viimeisen väylän avauksessa avaus painui karheikkoon, puiden katveeseen  josta ei ollut asiaa viheriölle. Schauffele selvitti tämänkin itselleen asettamansa ansan. 
Matala siirtolyönti vei pallon 90 metrin päähän, josta Schauffelen nosto wedgellä päätyi 1,37 metrin päähän.

Putti sisään ja yhteistulokseksi (68-63-68-67) tuli -18. Schauffele nousi kärkeen jo kahden kierroksen jälkeen, ja oli tilanteen herrana lähes koko viikonlopun ajan.

Hopea Slovakiaan, pronssi Taiwaniin

Schauffelen kahden viimeisen päivän pelikaveri Hideki Matsuyama suttasi mahdollisuutensa jäädyttyään kolmen ensimmäisen päivän leipälajissaan lähipelissä.
Putteri kädessään hän missaili ratkaisevat putit saaden Strokes Gained -tilastossa tyrmäävät luvut -3,55 nimensä perään.

Matsuyama jäi kolmen lyönnin päähän voittajasta lähtien uusimaan pronssimitalista.

Rory Sabbatinin huima tulos 61,-10  sekä saavuttamansa hopea olivat jättiyllätyksiä konkarilta, jonka kansallisuuden vaihto olympialaisia varten herätti paljonkin hymyilyä.
Sabbatini hymyilee nyt vielä leveämmin tehtyään uuden kotimaansa golfille parhaan mahdollisen palveluksen. Mitaliin tuskin uskoi kukaan ennen kisan alkamista

Pronssista lähti uusimaan seitemän pelaajaa, näiden joukossa seitsemän majoria voittaneet Rory McIlroy, Collin Morikawa ja Hideki Matsuyama.
Neljännellä uusintareiällä jäljellä olivat vielä Morikawa sekä Taiwanin C.T. Pan.
Taiwanilaisen mitali varmistui tuoreen Open Championshipin voittajan tehtyä bogeyn.

Palkintojenjakoon nousevat mitalejaan noutamaan Xander Schauffele, sekä maailmanlistalla ennen kisaa sijoilla 204:s ja 208:s olleet Sabbatini ja Pan.
Kilpailua voidaan kutsua hyvinkin yllätykselliseksi.

Kentän helppous vei osan toivotusta draamasta 

Kasumigaseki Country Club oli viritetty varsin helpoksi.
Lähes kaikki pelaajat pääsivät vuorollaan loistamaan pelin kulkiessa, kuten oli tarkoituskin.
Erot kärjen ja keskiryhmän välillä jäivät hyvin pieniksi. 

Majoreista ja muista suurista kisoista poiketen tulostaso parani loppua kohden.
Tämä oli järjestäjien tietoinen ratkaisu ja tahtotila. 
Kahtena ensimmäisenä päivän keskiarvotulos oli 69,5. Lauantaina se putosi lukuun 68,767.

Sunnuntaina hurviteltiin keskiarvolla 68,350. Vastaavaa tapahtuu hyvin harvoin jos koskaan muissa arvokisoissa.

60:sta pelaajasta 15 prosenttia eli yhdeksän pelasi tulosten -18-15 väliin. Pitkälti yli 40 prosenttia pelaajista (26) oli kahdeksan lyönnin sisällä.
Kentällä ei ollut hampaita, dramaattisia väyliä tai lyöntejä, jotka olisivat saaneet kotikatsomoissa kädet hikoamaan.

Naisten kisasta voi nähdyn perusteella veikkailla myös melkoista tulosiloittelua.
Suuri osa pelaajista tullee olemaan tuloksellisesti varsin pienessä ryppäässä, eikä voittotulos juuri poikkea miesten vastaavasta

Ratkaisut tapahtuvat viheriöiden ympäristössä ja puttipelissä, joka teki miesten kisan seuraamisesta ennakko-odotuksia yksitoikkoisempaa.

Tulospalvelu