Hyppää sisältöön

Woodsien debyytti lähenee – tässä ovat PNC Championshipin viisi mielenkiintoisinta paria

Tiger ja Charlie Woods debytoivat PNC Championshipissä

Tällä viikolla pelataan PNC Championship, jossa joukkueen muodostavat saman perheen jäsen. Kisaan päästäkseen jommankumman täytyy olla major- tai Players Championshipin voittajia.

Perjantaina alkaa loppuvuoden yksi odotetuimmista golfkilpailu: PNC Championship. Kiinnostavaksi kilpailun tekee tänä vuonna se, että kisassa debytoi tänä vuonna Tiger Woods poikansa Charlien kanssa.

Kilpailuun pääsee mukaan major-voittajat ja The Players Championshipin voittaneet pelaajat amatöörinä pelaavan perheenjäsenen kanssa. Aiemmin kyseessä oli puhtaasi isä–poika-kilpailu, mutta nykyään parikseen voi pyytää myös tyttären, äidin tai appiukon, kuten Bubba Watson teki.

Kahden kierrosen kilpailu pelataan viikonvaihteessa ja pelimuotona on scramble. Voittaakseen ei voi kuitenkaan nojata pelkästään joukkueen ykköspelurin lyönteihin –  sen verran kovia ovat tulokset kisassa olleet.

Esimerkiksi viime vuonna kisan voittoon tarvittiin tulos -24 eli 12 alle parin per kierros – ja tuon tuloksen pelasi kolme ryhmää, joten voitto ratkesi vasta uusinnassa.

Tässä tämänvuotisen kilpailun viisi mielenkiintoisinta paria.

1. Tiger ja Charlie Woods 

Tigerilla on 15 major-voittoa ja myös jälkikasvu on napsinut ykköstiloja juniorikisoista rapakon takana. Toistaiseksi Charlien edesottamuksista on nähty vain yksittäisiä klippejä sieltä täältä. Perjantaina hän astuu koko golfmaailman eteen isänsä parina.

Miten kestää nuori mies kovat paineet, sillä svingistä peli ei jää uupumaan?

2. John ja John Daly jr.

John Daly on veikannut, että hänen poikansa John Daly jr. pelaa tourilla vielä jonain päivänä, eikä tätä parane epäillä. Nykyään ”Pikku-John” on 16-vuotias, mutta niittää säännöllisesti menestystä itseään vanhempien pelaajien sarjoissa. Viime vuonna kaksikko sijoittui viidenneksi.

Nuorukaisen svingissä on vauhtia, ja hän takoo palloa yhtä pitkälle kuin isänsä lyhyemmällä backsvingillä. Tässä koostetta John Daly jr:n parhaista paloista vuosien varrelta.

Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen. V

3. Annika ja Tom Sörenstam

Maailman kaikkien aikojen paras naispelaaja aloittaa ensi vuoden alusta Kansainvälisen Golfliiton IGF:n puheenjohtajana. Sitä ennen hänellä on aikaa osallistua Tom-isänsä kanssa PNC Championshipiin.

Annika ja Tom debytoivat kisassa jo viime vuonna, mutta jäivät siinä viimeiseksi tuloksella seitsemän alle parin. 

Kisan voitti viime vuonna Bernhard ja Jason Langer kahden kierroksen tuloksella -24! Voitto ratkesi kolmen joukkueen uusinnassa.

4. Justin ja Mike Thomas

Justin Thomas on yksi maailman parhaista pelaajista ja Mike-isä hänen valmentajansa. 60-vuotias Mike kiertää poikansa kanssa edelleen tiiviisti. Mike aloitti Kentuckyssä sijaitsevan Harmony Landing Country Clubin head prona kolme vuotta ennen Justinin syntymää.

Justin ja Mike Thomasille kilpailu ensimmäinen PNC Championship, ja he lienevät kova luu kisassa.

5. Bubba Watson ja appiukko

Bubba Watson pelaa PNC Championshipissä appiukkonsa kanssa. Poika Caleb on kannustusjoukoissa.

Bubba Watson pelaa PNC Championshipissä appiukkonsa kanssa. Poika Caleb on kannustusjoukoissa.

Getty Images

Bubba Watson debytoi miljoonan taalan kisassa appiukkonsa Wayne Ballin kanssa. 

”Lähden pelaamaan kilpailua innoissani ensimmäistä kertaa. Minusta on upeaa, että päästä pelaamaan perheen jäsenen kanssa. Appiukkoni ”Baller” saattaa olla hieman hermostunut, varsinkin jos meillä on mahdollisuus voittaaj Willie Park Trophy -vyö, mutta uskon, että se tekee siitä vielä hauskemaa”, kaksinkertainen Masters-voittaja uumoili.

Kisaa ei näytetä Suomessa televisiossa.

Etsi luettavaa