Hyppää sisältöön

Virvik Golfissa pelataan rentoa golfia rauhallisessa tunnelmassa

Virvik Golf sijaitsee Kalastajakylän vieressä. Lähin suurkaupunki on tietenkin Porvoo, eikä itäisestä Helsigingistäkään ole matkaa kuin 40 minuuttia. Leppoisa kenttä on myös kasvattanut kaksi kovan luokan golfaria, sillä Virvikin kasvatteja ovat niin Janne Kaske kuin Oliver Lindell.

Virvik Golfia pyöritettiin pitkään talkoovoimin ry:n johtaessa liiketoimintaa. Vuonna 2012 perustettu osakeyhtiö otti vetovastuun vuodesta 2015 eteenpäin, jonka jälkeen kentän toimintaa on ollut helpompi hallinoida ja kehittää eteenpäin. 

Virvikissä onkin vietetty hyvä kesä 2019, vaikka toimitusjohtaja Esko Hällfors kiitteleekin aiheesta myös suurempia suhdanteita. 

”Meillä on ollut hyvät pelaajamäärät tänä vuonna. Sama trendi tuntuu olevan muuallakin. Saa nähdä miten nyt tulevat helteet vaikuttavat, viime vuonna niiden aikaan monella kentillä tuntui olevan aika hiljaista”, Esko kertoo tyytyväisenä Virvikin alkukesän tunnelmat. 

Virvikissä pelaa pitkälti tutut pelurit vuosi toisensa jälkeen. Ne koostuvat porvoolaisista, alueen mökkiläisistä ja Itä-Helsingistä saapuvista pelaajista. Yksi asiakasryhmä on kuitenkin nostanut päätään. 

”On ollut kiva nähdä, että kentällemme on tullut myös uusia noin 30-40-vuotiaita pelaajia. Se on hyvä ja aktiivinen porukka ja kertoo mielestäni, että meillä tehdään oikeita asioita”, Hällfors iloitsee. 

Kesän parasta antia on Eskon mielestä ollut positiiviset pelaajamäärät ja kentän hyvä kunto. Ainakin vieraspelaajien mielestä. 

”Omat pelaajat ovat aina kriittisimpiä, paras palaute tulee useimmiten vierailta. Golfliitosta kuitenkin tyynnyteltiin, että tämä on sama lähes kaikilla kentillä. Ja se on myös hyvä asia, että vaatimustaso on korkealla, muuten ei tulisi kehitystä.”

Loppuvuoteen Eskolla on yksi toive. Täyttää Virvikin aktiivista kisakalenteria uusilla pelaajilla. Erityisesti loppukaudesta kentällä järjestetään pieniä avoimia kisoja viikonloppuisin, joissa kenttään tutustuminen on myös edullisinta. 

”Rentoja kisoja, paljon scramblea ja paripelejä. Näihin kuuluu yleensä lounas päälle ja palkinnot, joten se on mielestäni matalin ja paras kynnys lähteä tutustumaan meidän kenttään”, hän kertoo. 

Oliver Lindell: Rento ja rauhallinen tunnelma

Challenge Tour -pelaaja Oliver Lindell on yhä tuttu näky Virvikin kentällä. Siellä hän on golfoppinsa saanut ja vieläkin kehittää niitä samalla rangella ja kentällä. Oliverin virallinen kenttäennätys on 63 (-9), mutta harjoituskierroksella on tullut myös lyöntiä parempi tulos. 

Sen tuloksen hehkuttaminen ei kuitenkaan ole tämän jutun aihio, vaan kysyä Oliverilta miksi Virvikissa voisi vierailla vaikka kauempaakin? 

”Kyllä siellä on sellainen rento ja rauhallinen tunnelma missä on ihmisen hyvä olla. Kenttähän ei ole pitkä, vaan se tarjoaa hyviä paikkoja onnistua kauniissa maisemassa. Oma suosikkireikäni on väylä 13, noin 220 metriä veden yli lyötävä par 4. Se on samalla kaunis, vaarallinen, mutta mahdollisuuksia tarjoava”, Lindell kertoo. 

Klubitalolla kannattaa myös pysähtyä. Odotettu vastaus olisi tietenkin, että sieltä löytyy mestarin niemä kantava burgeri, mutta se on vain törkeä hypoteesi, joka ei pidä paikkansa. 

”Klubin lounas on todella maittava. Sellaista perinteistä suomalaista kotiruokaa, mitä ei nykyään ihan joka paikasta enää tunnu saavan. Kyllä tykkään syödä meidän klubilla”, Lindell päättää. 

GoGolfin jäsenille on kaksi etua Virvik Golfiin: Koko lähtö hintaan 99 euroa ja kahden pelaajan green fee autolla 90 euroa!

Etsi luettavaa