Hyppää sisältöön

Villi, mutta luonnollinen veikkaus Tigerin apulaiskapteeniksi Presidents Cupiin: Phil Mickelson

Phil Mickelson ja Tiger Woods kohtaavat kaikkien aikojen suurimmassa golfin haasteottelussa.

Vasuri saattaa pudota viikonlopun Kiinan kisan jälkeen ensimmäistä kertaa 90-luvun alkupuoliskon jälkeen maailmanlistan 50:n joukosta. Mutta onko Phil Mickelson Tigerin valinta viimeiselle apulaiskapteenin paikalle Presidents Cupiin?

Phil Mickelson on yksi kiinalaisyleisön suursuosikkeja torstaina käynnistyvässä HSBC Championshipissa. Hän on voittanut kahdesti ja ollut kerran toinen. Kuluvalla kaudella kuntopiikit ovat olleet alkuvuoden voiton jälkeen hävyksissä, eikä Mickelson edes itse usko tulevansa valituksi Presidents Cupiin pelaajana. Vuodesta 1994 kestänyt sarja tullee päätökseensä, jollei Mickelson voita Shanghaissa, tai Tiger nosta Mickelsonia ohi usean häntä ansioituneemman kandidaatin.

Mickelsonilla on toinenkin sarja katkolla. Marraskuun lopulla 1993 Mickelson sijoittui toiseksi Japanissa pidetyssä Casio Openissa. Tämän myötä hän nousi maailmanlistalla 47:ksi, eikä ole tuon jälkeen kertaakaan pudonnut 50:n sijan ulkopuolelle. Ennätyksellinen jakso on kestänyt jo kuukautta vaille 26 vuotta.

Nyt hän on ”rajalla”, 50:s ennen HSBC Championshipin käynnistymistä, joten katseet ja kamerat kohdistuvat Phil Mickelsoniin varsin tarkasti kisan aikaan useastakin syystä.

Woodsilla on itsensä lisäksi 4-5 hyvää ehdokasta pelaajiksi jo valittujen kahdeksan rinnalle. Vähälle huomiolle on jäänyt se, että Tiger oletettavasti nimeää vielä yhden apulaiskapteenin Steve Strickerin, Fred Couplesin ja Zach Johnsonin kumppaniksi.  Tätä puoltaa sekin, että kansainvälisen joukkueen kipparilla Ernie Elsillä on jo neljä apuriaan nimettyinä.

Stricker on tuleva Ryder Cupin kippari, Couples on luotsannut USA:n tiimiä Presidents Cupissa, Johnson saattaa nousta ykköseksi tulevaisuudessa.

Phil Mickelson on myös yleisen käsityksen mukaan tuleva ykköskippari, nykyään myös Tigerin kavereita, joten hänen nostamisensa jatkamaan Presidents Cupin sarjaansa olisi varsin luonnollinen, markkinoinnillisestikin järkevä veto Woodsilta.

Neljännen apulaiskapteeenin nimeäminen niiden kokeneiden tai ansioituneiden pelaajien joukosta, jotka putoaavat viimeisinä  Woodsin listoilta on jopa todennäköistä. Muussa tapauksessa hän olisi voinut ilmoittaa nimen jo aiemmin.

Vaihtoehtoja Tiger Woodsin joukkueen apulaiskapteeniksi?

Jordan Spieth, alavireinen pelaajana, tiimipelaaja, järkevä ja hyvää pataa joukkueen ytimen muodostavien tähtien kanssa.

Bubba Watson, oli nimetty apulaiskapteeniksi jo Ryder Cupiin, mutta tuli valituksi pelaajana.  

Woods nimeää neljä villiä korttiaan, todennäköisesti neljännen apulaiskapteeninkin marraskuun seitsemäntenä päivänä.

Viasat ja Viaplay näyttävät Shanghaissa pelattavan HSBC Championshipin suorina lähetyksinä. Selostuksesta vastaa Nikke Tyry.

Torstain ja perjantain lähetysajat: 04.00-10.30

Tulospalvelu

Presidents Cup

Etsi luettavaa