Hyppää sisältöön

Viktor Hovland kesti kylmää ja myrskyä San Diegossa: ”Norjalaisuudestani on etua”

Viktor Hovland on tottunut kylmempiin keleihin kotimaassaan

Viktor Hovland pelasi tuloksen 65,-7 ja siirtyi Etelä-Kalifornian kisassa johtoon. Seuraava kisa Saudi-Arabiassa on häkellyttävän vaikean matkan päässä.

Torrey Pinesin kentällä käydään viikonlopppuna paitsi PGA Tourin Farmers Insurance kilpailua, samalla kenraaliharjoitusta kesäkuun puolessa välissä järjestettävää US Openia varten.

Osanottajien kirjo on erittäin nimekäs, moni tähti hakee meneillään olevasta kisasta askelmerkkejä kauden kolmanteen majoriin.

Perjantaina ilma oli hyytävän kylmä ja sateinen, kerrospukeutuminen, pipot ja hanskat  arvossaan. 

Kisaa pelataan South Coursen lisäksi kakkoskentällä North Coursella.

Perjantaina 78 osallistujaa oli South Coursella. Näiden keskiarvo oli oli 74,7.

Norjan Viktor Hovland  häikäivästi aivan omassa kastissaan tuloksella 65,-7. Hän siirtyi yhteistuloksella -9 johtoon.

Hovland opiskeli Oklahoman osavaltiossa, Stillwaterin kaupungissa, jossa talvet ovat kylmiä. Norjalainen on ostanut Stillwaterista asunnon, ja tottunut harjoitellessaan tämänkin talven aikana  pitämään itsensä lämpimänä lyöntien välillä.

”Oklahomassa asuminen ja norjalaisuuteni auttoivat perjantaina. Pelasi todella mainiosti ja upotin muutaman putin”, Hovland taustoitti tulostaan.

Viikonlopuksi on luvattu huomattavasti parempaa keliä.

US Openissa Hovlandin ja Xander Schauffelen sijoitukset omassa luokassaan kahdessa ensimmäisessä kisassa

Hänellä on kesällä 2019 käynnistyneeltä ammattilaisuraltaan jo kaksi voittoa, Puerto Ricosta sekä Meksikosta.

Kahden ensimmäisen US Openin tuloksetkin ovat häkellyttäviä.

2019 parhaana amatöörinä 12:s, seuraavalla kaudella 13:s,  Vastaavaa kahden ensimmäisen kisan menestystä US Openissa löytyy vain yhdeltä ihmemieheltä.

Xander Schauffelen neljän ensimmäisen sarja on uskomaton: Viides, kuudes, kolmas ja viides!

 Hän ei kuitenkaan päässyt Hovlandin,Tiger Woodsin, Phil Mickelsonin ja Bryson DeChambeaun tavoin tähän majoriin amatöörinä. 

Tiger Woodsin NELJÄN ensimmäisen US Openin paras sijoitus oli 19:s. Phil Mickelsonilla 29:s.

Hallitsevan mestarin, Bryson DeChambeaun viiden ensimmäisen kisan paras sijoitus oli 15. Voitto tuli kuudennella yrittämällä.

Farmers Insurancessa Hovland tekee viikonloppuna tarkempaa tuttavuutta haastaviin lipunpaikkoihin, sekä maailmantähtien kirikykyyn.

Jon Rahm, Patrick Reed, Tony Finau, Lanton Griffin, Adam Scott ja Ryan Palmer ovat oivana mittatikkuna lyönnin päässä, Rory McIlroyhin on matkaa neljä lyöntiä.

Mahdollinen voitto saattaa nostaa Hovlandin maailmanlistalla nykyiseltä 14:ta sijalta kärkikymmenikköön, sekä US Openissa entistä korkeammalle suosikkien joukkoon.

Varma mies Ryder Cupiin – raskas matka Saudi-Arabiaan

23-vuotias Hovland on hyvin suurella todennäköisyydellä yksi Euroopan joukkueen runkopelaajista syksyn Ryder Cupissa. Siitäkin huolimatta että hän on maailmanlistalla neljänneksi paras euro, ei Hovland ole vielä kummallakaan listalla ( ET-pisteet, maailmanlistan pisteet) lähelläkään suoraa valintaa. 

Hovlandin todella kova vahvuus on se, että hän pelaa tasaisen varmasti itseään kärkeen tai sen välittömään tuntumaan.

Karsintaa on jäljellä vielä reilut seitsemän kuukautta, joten Hovland noussee suoralle paikalle ainakin maailmanlistalla.

San Diegon kisan päättyesssä Lähi-Idän aikaa noin kello 03.00 maanantaina, käynnistyvät Hovlandin matkavalmistelut ja matka seuraavaan kisakohteeseen, Saudi-Arabiaan.

Yli 13 000  kilometrin ja ovelta ovelle minimissään 20+ tunnin mittaisen matkan lisäksi menestymistä  torstaina käynnistyvässä kilpailussa vaikeuttaa 12 tunnin aikaero.

Hyvänä esimerkkinä tästä käy kauden 2019 Farmers Insurancen voittaja Justin Rose. Hän teki vastaavalla aikataululla siirymisen Saudi-Arabian pääkaupunkiin ja karsiutui. 

Saudi-Arabian kisan jälkeen Rosen ura on kulkenut kahden vuoden ajan lujaa alamäkeä. Maailmanlistan silloinen ykkönen on nyt 38.

Farmers Insurance, tuloslista

Ryder Cup, Euroopan karsintalistat

Etsi luettavaa