Hyppää sisältöön

Viktor Hovland ja valmentaja hakevat korttipöydästä vauhtia pelin kehittämiseen: ”Pokerissa ja golfissa on paljon yhteistä”

Viktor Hovlandilla on mahdollisuus nousta maailmanlistalla kaikkien aikojen nuorimpana pohjoismaalaisena kymmenen joukkoon

Hurjassa vireessä oleva norjalainen saa lauantaina Arnold Palmerin nimeä kantavassa kisassa kirittäjäkseen Rory McIlroyn.

23-vuotias Viktor Hovland on seitsemän viimeisen kisansa aikana äitynyt hurjaan vireeseen.

Plakkarissa on voiton ja edellisviikon WGC:n kisan kakkostilan lisäksi neljä sijoitusta kuuden joukkoon. Maailmanlistalla hän on noussut 13:ksi.

Orlandossa meneillään olevassa kisassa Hovland jakaa yhdessä lauantain pelikaverinsa Rory McIlroyn kanssa kolmatta sijaa. 

Mahdollinen ykköstila nostaisi hänet kaikkien aikojen nuorimpana skandinaavina jo tukevasti kymmenen joukkoon maailmanlistalla.

Hovland kunnostautui kahdella ensimmäisellä kierroksella lähipelissä viheriön ulkopuolella, jota on pidetty hänen pelinsä akilleen kantapäänä. 

Norjalainen kiittelee vuolaasti valmentajaansa Jeff Smithiä viimeaikaisesta lennostaan tuloslistojen kärkipäässä.

”Sovimme hyvin yhteen, ajatusmallimme kulkevat pitkälti samoja reittejä. Pelaamme paljon pokeria yhdessä. Korttipelissä on  matemaattisia ja tilastollisia yhtymäkohtia golfiin.”

”Jeffillä on monipuolisia kykyjä. Hän tuntee lajin mekaniikan,  ja tämän lisäksi ymmärtää pelin strategiasta sekä tilastoista hyvin paljon”, Hovland jakoi tunnustusta Golf Digestille antamassaan haastattelusa Smithille jonka kanssa on työskennellyt puolen vuoden ajan. 

Kilpailun puolivälissä kisaa kärkiviisikossa on neljä ulkomaalaista.

Kanadan Corey Connors (-9) saa jäniksenä parikseen Skotlannin Martin Lairdin (-8). McIlroy (-7) ja Hovland (-7) ovat suurimmat voittajasuosikit yhdessä Bryson DeChambeaun (-6) kanssa.

Dechambeau ei lähtenyt myöskään toisena kisapäivänä lyömään kentän kuudennella reiällä (par-5) suoraan veden yli viheriölle, jota yleisö ja media häneltä odottivat. 

Draiveissa US Openin voittaja on ollut kahtena ensimmäisenä päivinä Strokes Gained-tilastossa ykkönen. Perjantaina lähestymiset sakkasivat kuitenkin pahasti miinuksen puolelle.

Tulospalvelu, PGA Tour

Etsi luettavaa