Viisi syytä, jotka tekevät Valderramasta ”eläimellisen” vaikean kentän

Vuosi toisensa jälkeen Valderrama selättää maailman parhaat pelaajat. GoGolfin Jussi Miettinen kiersi kentän viime syksynä ja luettelee viisi syytä, miksi kenttä on niin vaikea pala purtavaksi.

Johtotulos kolme alle parin. Ainoastaan neljä pelaajaa miinuksella. Cut-raja kahdeksan yli parin. Andalucian Mastersin tulokset kahden ensimmäisen päivän osalta kertovat, että Valderraman kenttä on vaikea.

Valderraman course rating (CR) takatiiltä on 76,1 eli 5,1 yli parin. Lukema kertoo, mihin tulokseen scratch-pelaajan pitäisi pelata kenttä normaaleissa olosuhteissa. Vertailun vuoksi: Nordcenterin Freamiä (par 72) pidetään Suomen vaikeimpana kenttänä. Takaa sen CR-luku on 75,2 eli 3,2 lyöntiä yli parin.

Tällä viikolla Valderramassa pelaajien haasteita on lisännyt navakka tuuli. Väylät kulkevat matalien korkkipuiden lomassa kukkalalla, joten tuuli vaikuttaa pallon kulkuun voimakkaasti.

Tuuli ei päästä pelaajia helpolla tänäänkään, sillä sääennusteen mukaan lauantaina Sotograndessa tuulee yhtä voimakkaasti kuin perjantaina eli kahdeksan metriä sekunnissa. Par tulee olemaan tänäänkin kovaa valuuttaa.

Pelasin Valderraman vajaa vuosi sitten ihanteellisissa olosuhteissa. Lämpöä oli parikymmentä astetta, eikä tuulta ollut kuin nimeksi. Silti kenttä oli vaikea pala purtavaksi klubitiiltä. Järkevä pelistrategia on kentällä kaiken a ja o, ja ilman osaavan caddien apua ensikertalaisena olisin ollut pahassa pulassa.

Mutta mikä tekee kentästä niin eläimellisen vaikean, että se selättää myös maailman parhaat pelaajat vuosi toisensa jälkeen? Tässä viisi syytä:

1. Pidempi kuin metrit osoittavat

Takatiiltä Valderrama on 6 390 metriä pitkä. Se ei siis ole mikään monsteri, vaikka par onkin 71. Käytännössä kenttä on kuitenkin mittaansa pidempi, sillä draiveri on monella reiällä fiksua jättää bägiin ja sijoittaa pallo järkevään paikkaan väylää.

Hyvänä esimerkkinä tästä toimii päätösreikä, jonka Sami Välimäki ja kumppanit pelaavat yli 420 metriä pitkänä.

Draiverille ei päätösreiällä ole kuitenkaan tilaa, sillä avauksen pitäisi olla kellosepän tarkka, jotta se ei jäisi korkkipuiden katveeseen. Siksi suurin osa ampuu sen auki spoonilla, jotkut jopa pitkällä raudalla. Myös näiden pitää osua tarkasti, sillä väylän oikealle reunalle päätynyt avaus jää helposti maskiin.

Kun sitten osuu oikeaan kohtaan väylää, ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Lähestymiseen jää matkaa vähintään keskipitkän raudan verran, eikä viheriö ole suuren suuri.

Andalucian Mastersissa kahtena ensimmäisenä päivänä 18. väylä oli koko kentän toiseksi vaikein reikä.

2. Pienet ja vaikeat viheriöt

Mikäli haluaa menestyä Valderramassa, pitää osata parien pelastamisen jalo taito. Tämä johtuu pääosin siitä, että Valderrama on kuuluisa pienistä viheriöistään. Mitä pienempi viheriö, sitä vaiheampi on siihen osua, jolloin pallo päätyy usein karheikkoon tai bunkkeriin.

Eilen päivän toiseksi parhaasta tuloksesta vastannut Välimäki onnistui juuri scrämbläyksessä, jossa hän oli perjantaina European Tourin ylläpitämien tilastojen mukaan paras kaikista osallistujista. Sami missasi eilen viheriön yhdeksän kertaa, mutta ainoastaan yhden kerran tuloksena oli bogey. Päivän toinen bogey syntyi 17. reiällä kolmen putin seurauksena.

Sen lisäksi että viheriöt ovat pieniä, ne ovat myös kovia ja liukkaita, mikä asettaa lisää haasteita paitsi lähestymisille myös chipeille ja viheriöbunkkerilyönneille. Jos tarkkaavaisuus herpaantuu hetkeksi, tuloksena voi helposti olla neljä lyöntiä viheriön ympäriltä, kun esimerkiksi chippi valuu alamäkeä pitkin kauas reiästä.

Pehmeät kädet, ne ovat kovaa valuuttaa kisaviritetyllä Valderraman kentällä.

3. Tuuheat karheikot

Valderraman karheikot eivät ole polvenkorkeat, mutta sitäkin tuuheammat. Tuuheus johtuu siitä, että Valderramassa ei kastella ainoastaan väyliä ja viheriötä, siellä kastellaan myös karheikkoja.

Karheikkojen kastelun ekologisuudesta vesipulasta kärsivässä Etelä-Espanjassa voidaan olla montaa mieltä, mutta kun tuuheat karheikot yhdistetään koviin ja pieniin viheriöihin, luvassa on paljon itkua ja hammastenpureskelua niihin joutuvien huippupelaajien keskuudessa.

Usein karheikot alkavat melko läheltä viheriötä, jolloin chippaaminen tapahtuu usein pitkästä heinästä. Avoimella lavalla chippaaminen on Valderramassa arvossaan.

4. Korkeuserot ja sivurinteet

Kuten todettua, Valderrama sijaitsee kukkalalla ja rinteellä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että korkeuseroja on paljon. Televisiokuvissa korkeuserot latistuvat, mutta voin vakuuttaa, että mäkisessä maastossa talsiminen kuluttaa voimia ja vaikeuttaa tietenkin etäisyyksien arpomista.

Otetaan esimerkiksi reikä numero 14, joka televisiokuvissa näyttää lähinnä siltä kuin se viheriö olisi korotettu. Tosiasiassa korkeuseroa kymmeniä metrejä ja mieleen tulee Nordcenterin Fream-kentän nousu. Vaikka se on kentän par 4 -rei’istä toiseksi lyhyin, vaikean lähestymislyönnin vuoksi se on ollut yhdeksänneksi vaikein reikä tässä kisassa.

Kukkulalla kun ollaan, kentältä löytyy myös sivurinteitä. Ne lisäävät haasteita kahdella tavalla: Jos pallo makaa sivurinteessä, lyönti on teknisesti vaikeampi suorittaa. Pallo saattaa pomppia rinteestä pois väylältä siihen ikävään raffiin ja korkkipuiden varjoon.

5. Korkkipuut

Väyläosumat ovat valttia. Ja jos ei osuu väylään, kannattaa missata se niukasti, sillä Valderrama on rakennettu vanhaan korkkipuumetsään. Jos palloa jää puiden katveeseen, usein järkevintä on chipata pallo poikittain takaisin väylällä ja hyväksyä ylimääräinen lyönti. Kiukuttelemaan ei kannata ryhtyä, koska se tarkoittaa vaan lisää lyöntejä korttiin.

Hyvä puoli korkkipuissa on se, että ne ovat julmetun komeita kasveja.

Mutta siinä vaiheessa, kun sellainen tulee omasta mielestä hyvän avauksen tielle tai pallo päätyy sellaisen juureen, asiaa ei välttämättä osaa arvostaa yhtä paljon.