Hyppää sisältöön

Viimeisen reiän rangaistus pilasi European Tour -haaveen

Englantilainen Gian-Marco Petrozzi sai rajun opetuksen golfin säännöistä. Viimeiselle reiälle tullut kahden lyönnin rangaistus jätti miehen ulos European Tourin karsintojen finaalivaiheesta.

Viimeiselle reiälle tullessaan Gian-Marco Petrozzi oli pelaamassa yhtä elämänsä tärkeimmistä kierroksista. Putkessa oli viisi peräkkäistä birdiä ja kierrokselle oli tullut myös hole-in-one.

Petrozzi löi avauksen keskelle väylää. Lähestymislyönti oli pelattava väyläbunkkerin yli, ja pelaaja päätti kävellä suoraa linjaa lippua kohti mitatessaan lähestymisen pituutta. Petrozzi käveli bunkkerin läpi ja haravoi jälkensä paluumatkalla. 

Kierros päättyi pariin ja tulokseksi merkattiin 65. Yhteistuloksellaan Petrozzi pääsisi uusimaan varapaikasta finaalivaiheeseen. Hetkeä myöhemmin hänelle kuitenkin ilmoitettiin kahden lyönnin rangaistuksesta. Kävelemällä bunkkerihiekkaan hän oli parantanut linjaansa sääntöjen vastaisesti. Seurauksena oli kahden lyönnin rangaistus, joka lisättiin tulokseen. 

Pelin aikana Petrozzi ei tietysti ollut tietoinen sääntörikkeestään ja kertoi saaneensa ”kovan opetuksen”.

Petrozzi ei ole ainoa tähän virheeseen sortunut pelaaja. Angel Cabrera kärsi saman rangaistuksen aikoinaan The Open Championshipissä.

Englantilainen siirtyi ammattilaiseksi syksyllä. Hän oli parhaimmillaan amatöörien World Rankingissa sijalla 37. Kesällä hän pelasi Linna Golfissa St Andrews Trophyssä. Syyskuussa pelatussa Eisenhower Trophyssä eli amatöörigolfin MM-kisoissa hän sijoittui 13:nneksi henkilökohtaisessa sarjassa.

 

 

 

Etsi luettavaa