Hyppää sisältöön

Viikon kenttä Kytäjä Golf ja kolme hyvää syytä vierailla

Jukku Koivu ryhtyy johtamaan Kytäjä Golfia

Tämän viikon kenttänä on Kytäjä Golf. Kesäkuun loppu häämöttää ja jos et vielä ole vieraillut Kytäjällä niin kerromme sinulle kolme hyvää syytä vierailla vielä tällä viikolla.

GoGolfin tytöt kävivät testaamassa South Eastin kesäkunnon keskiviikkona.

Saavuimme Kytäjälle tapamme mukaan pienellä kiireellä eli kävimme huikkaamassa nopeat moikat caddiemasterin tiskillä ilmoittautuessa ennen taapertamista kohti South eastin ykkösväylää. Tiiboksissa selvisi, ettei kukaan meistä ollut pelannut Kytäjällä aiemmin. Tänä vuonna vähän pelanneena etuysi tuntui aika rankalta. Taukokioski tuli juuri oikeaan aikaan ja saimme juomavarastoihin täydennystä sekä huokaisimme helpotuksesta kun näimme alamäkeen lyötävän 10 väylän. 

Katso Kytäjän Viikon Kenttä -Diili Täältä

Lähes kaikki griinit eivät olleet vielä aivan tulevan kesän parhaimmassa kunnossa. Muuten kenttä oli erittäin pelattava ja tiiboksit sekä väylät hyvässä ruohossa. Kolmen naisen suosikkiväylät olivat 14 ja 15 vaikka vesi pelottelikin slaissin pelaajia. Keli oli tyyni, mutta kentällä riitti silti haasteita. Yksi suurimmista haasteista oli kentän pituus. Vinkkinä kaikille, muista pelata kenttä sopivan mittaisena jolloin nautit varmasti pelistä enemmän. Pallot hukkuivat helposti pitkiin raffeihin, joissa myös kärryjä oli raskasta vetää. Muista siis seurata tarkasti kaverin lyönti, jotta vältytte pitkiltä pallon etsimisiltä.

Kytäjän molemmat kentät ovat erittäin kauniita. Miljöö on siisti ja huoliteltu, klubirakennus sopii maisemiin hyvin. Bunkkereiden vaalea hiekka oli silmiä hivelevän kaunista. Ihastelimme ja haaveilimme myös Kytäjän järvellä olevista loma-asunnoista, jossa kelpaisi viettää kesälomaa.  

Hyvä fiilis, yllättävän lähellä

Pelaajat ja kenttähenkilökunta olivat todella mukavia ja ystävällisiä. Yleisesti lämmin ilmapiiri ja tunnelma.

GoGolfin toimistolta ruuhkaisesta keskustasta Kytäjälle kesti vain alle tunnin! Rundille ehtii siis hyvin myös vaikka arki-iltaisin. Kierroskin sujui jouhevasti ja pienten odottelujenkin kanssa kierros meni helposti neljään tuntiin.

Takaysillä on mukavan avaraa eikä kentällä ole pelialueella paljon puita, joten ilta-aurinko lämmitti ja värikin tarttui mukavasti.

 Osta Kytäjän Viikon Kenttä GF 49€  -Diili Täältä

Kaikenkaikkiaan upea Kytäjän South East on upea golfkenttä. Pitkä ja haastava etuysi paritettuna leppoisan ja kauniin takaysin kanssa kruunaavat kierroksen.

Mikäli et ole siis vielä käynyt Kytäjällä, suosittelemme lämpimästi kaartamaan paikalla. Tämä on yksi Suomen hienoimmista kentistä etkä varmasti lähde pettyneenä kotiin.  

3 syytä lähteä Kytäjälle

Tässä vielä kolme hyvää syytä lähteä vaikka tulevana viikonloppuna!

1. Kaksi maailmanluokan kenttää

Kytäjällä on kaksi maailmanluokan kenttää. Kanadalaisen Thomas McBroomin suunnittelemat South East ja North West tarjoavat haasteita ja elämyksiä kaikentasoisille pelaajille. Valitse tiiauspaikka taitojesi mukaan. Nautit pelistä, kun pelaat kentän sopivan mittaisena.

 

2. Huippuhyvä diili gogolfareille

Viikon kenttä diilinä pääset pelaamaan kumman tahansa Kytäjän kentistä joko South eastin tai Nort westin hintaan 49€.

 

3. Guide- etu kahdelle auton kera

Kaikilla gogolfareilla on lisäksi mahdollisuus ostaa kerran diili Kytäjälle hintaan 89€. Guide- etu pitää sisällään kaksi green feetä sekä golfauton. Suosittelemme käyttöä pikimiten mikäli tämä on vielä käyttämättä.

 

Lähde siis Kytäjälle, parhaat diilit pelimaksuista löydät tottakai GoGolfin shopista!

 

Katso Kytäjän Viikon Kenttä -Diili Täältä

Etsi luettavaa