Hyppää sisältöön

Viheriöiden kunto saa Hirsalassa suitsutusta omilta ja vieraspelaajilta

Hirsalan viheröiden kunto on mykistävän hyvä. Kuva kentän viidenneltä

Kierrosmääräennätyksen ennakoidaan kasvavan  markkinaehtoiseen toimintamalliin siirtyneessä golfkeskuksessa 25 prosentilla.

Alkukauden yleisin keskustelunaihe golfareiden kesken liittyy  perinteisesti viheriöiden kuntovertailuun eri kentillä.

Hirsala on hyvin yleinen vastaus kysymykseen, missä on kuluvalla kaudella päästy puttaamaan tasalaatuisimmilla huippuviheriöillä.

Tätä peukutusta tulee lähes yksimielisesti etenkin huippu- ja kilpapelaajilta, joista melkoinen osa on viimeisten vuosien aikana vieraillut ahkerasti Hirsalassa. 

Allekirjoittanut kiersi yhdesä harrastajatason pelaajan kanssa Hirsalan perjantaina tarkalla ja ehdottoman puolueettomalla silmällä tutkaillen.

Liityimme molemmat suitsuttajien joukkoon. Näistä viheriöistä on kunnon puolesta lähes ylivoimaista laittaa Suomen olosuhteissa paremmaksi toukokuussa.

Janne Lehto mielityössään, leikkaamassa viheriötä Hirsalan kakkosella

Janne Lehto mielityössään, leikkaamassa viheriötä Hirsalan kakkosella

Teemu Tyry

Kenttämestari Janne Lehto on henkilökuntansa kanssa saanut viheriön tärkeimmät kolme ominaisuutta kuntoon, kuten on tullut jo tavaksi Lehdon aloittaessa neljännen kautensa Hirsalan kentistä vastaavana mesuna.

”Viheriöiden pintakovuus on hyvällä, haluamallamme tasolla. Se on ensimmäinen kriteereistä. Pallo rullaa hyvin viheriöllä, ”smoothness” on kohdillaan, pallon ylös-alas liikettä on vähän. Kolmantena arvona on linjan pitäminen, pallo ei pompi sivusuunnassa edestakaisin”, Lehto listaa.

Viheriöiden kunto oli perjantaina 22.5 niin hieno ja virheetön, että sopivien adjektiivien löytäminen on vaikeaa. Nämä alustat luovat jokaisella viheriöllä pelaajalle reilun mahdollisuuden näyttää osaamistaan, selittelyille ei olosuhteiden osalta jää käytännössä lainkaan tilaa.

Merkillepantavaa pintakovuuden johdosta on se, että alastulojäljet Hirsalassa ovat puhtailla, korkeassa kaaressa tulevillakin lyönneilä tavanomaista huomattavasti pienempiä, matalampia.

Ero viheriön pintakovuudessa, sekä tästä johtuen putattavuudessa on Janne Lehtoa edeltävään aikaan verrattuna todella suuri.   

”Stimpilla mitaten nopeus viheriöillä on noin kymmenen jalkaa. Se olisi aivan sopiva European Tourin kisan järjestämiseksi”, Lehto muistuttaa. Hänen mielipiteellään on tältä osin vankkaa pohjaa, sillä Janne Lehto on päässyt kutsuttuna virittämään ja hoitamaan viheriöitä sekä Ryder Cupissa (2018 Pariisi) kuin myös ET:n kisoissa.

Hirsalan kuudes on malliesimerkki väylästä, jossa haasteet kasvavat lähestymisissä sekä salakavalan kaltevalla viheriöllä

Hirsalan kuudes on malliesimerkki väylästä, jossa haasteet kasvavat lähestymisissä sekä salakavalan kaltevalla viheriöllä

Teemu Tyry

Hirsalassa puttaaminen on pintojen osalta pelaajile nautinnollista ja reilua. Monilla viheriöillä muodot ja kallistukset  ovat suurempia kuin mikä ensivaikutelma on. Tästä johtuen puttipelin lisäksi chipeissä, pitcheissä sekä lähestymisissä kenttä mittaa pelaajan osaamista kovalla, mutta erittäin reilulla tavalla. Pallon sijoittaminen paikkoihin, joista avautuu otolliset linjat puttaamiseen, avaa mahdollisuuden tuloksentekoon, sekä monissa tapauksissa kolmen putin välttämiseen..

Väylillä ja karheikoissa on tilaa

Hirsala Golfin ensimmäisten vuosien aikana kenttä sai palautetta kapeutensa ja lähes pelaamattomien reuna-alueiden johdosta. Tilanne on tältä osin parantunut merkittävästi. Väylilä ja kohtuumittaisissa karheikoissa on melkoisesti tilaa.

Suurimmat haasteet tuloksenteon osalta liittyvät suurikokoisiin viheriöihin ja niiden ympäristöihin. Lähipeli ratkaisee Hirsalassa keskimääräistä enemmän. 

GoGolfin haastattelussa kentän avaamisen alla huhtikuun puolivälissä Lehto oli varsin luottavainen kentän ja viheröiden kunnon osalta.
”Talvi oli helppo hoidon ja kuntoonsaattamisen osalta, kevät tuli aikaisin. Vastaavasti vaihtelevat ja väliin kylmät ilmat  kenttien avauduttua ovat johtaneet siihen, että ruohon kasvukaudessa ollaan jäljessä normaalista.”

Viheriöilä korjaamattomia alastulojälkiä on  pintakovuudenkin johdosta näkyvissä ilahduttavan vähän. Väylillä lyöntijälkien korjaamattomuus pistää kuitenkin silmään.

Janne Lehto myöntää tilanteen harmittavan kentänhoitohenkilökuntaa. 

”Etenkin näin kasvukauden alkuvaiheilla lyöntijälkien korjaaminen on todella merkityksellistä.”

HIrsalassa on panostettu viimeaikoina myös bunkkerien muotoiluun ja viimeistelyyn. Kuva 16:lta.

HIrsalassa on panostettu viimeaikoina myös bunkkerien muotoiluun ja viimeistelyyn. Kuva 16:lta.

Teemu Tyry

Hirsalassa on pelattu lähes kaikkien kenttien tavoin ennätyksellisiä kierrosmääriä.

”Suhtaudun hyvin luottavaisesti siihen, että viheriöt pitävät kuntonsa ja napakkuutensa koko kauden ajan. Kun pelaajia on paljon, se toki tuottaa meille haasteita kentänhoidon aikataulutuksen osalta, mutta kyllä näistä selvitään.”

Pelaajamäärä hurjasssa nousussa

Hirsalassa on pelattu alkukaudella ennätyksellinen määrä kierroksia. Viheriöiden loistava kunto on muutaman vuoden jatkuttuaan noussut vahvaksi vetovoimatekijäksi. Koronavirus on ohjannut aktiivisia liikkujia golfkentille monen muun harrasteen ja ajanvieton ollessa tauolla.

”Olemme ylittäneet jo 5 000 kierroksen rajan. Se on selkeä ennätys tähän ajanjaksoon mennessä. Edelliskaudella ylitimme ensimmäistä kertaa niukasti 20 000 kierroksen rajan. Vahva uskomuksemme on, että tällä kaudella ylitämme 25 000 kierroksen rajapaalun, myhäilee HIrsala Golfin palvelupäällikkö ja seuran toiminnanjohtaja Esa Hukkanen, joka on työskennellyt golfkeskuksessa vuodesta 2011.

Tässä vaiheessa on syytä ottaa pikakatsaus Hirsalan historiaan.

Hirsalan golfkeskus profilloitiin markkinoinnin ja viestinnän kautta 2000-luvun puolivälissä osakkaiden eksklusiiviseksi pyhätöksi, jossa yritystilaisuuksienkin määrä rajattiin pieneksi peliaikojen saamisen varmistamiseksi.

Kuvaavaa oli sekin, seuran puheenjohtajan tärkein tehtävä oli huolehtia siitä, että seuralla ei ole näkyvää toimintaa, joka rajoittaisi osakkaiden ja pelioikeutettujen pelaamista. Vaikka tämä toimenkuva esitettiinkin ulospäin osittain ”kieli poskella”, sitä myös toteutettiin.

Kentän kuvatuin väylä on syystäkin 11:s, jossa lähestyminen lyödään alamäkeen vesiesteen ja bunkkerin ympäröimälle viheriölle

Kentän kuvatuin väylä on syystäkin 11:s, jossa lähestyminen lyödään alamäkeen vesiesteen ja bunkkerin ympäröimälle viheriölle

Teemu Tyry

Hirsala leimautui ulkopuolisille vaikeasti lähestyttäväksi saarekkeeksi, vaikka portit olivat toki osittain avoinna. Kierrosmäärät sekä kävijämäärä hulppealla, kolmekerroksisella klubitalolla jäivät toivottuakin pienemmmiksi. 

Tavoitteeksi asetettu väljyys kentällä toteutui, mutta talous alkoi sakata golfosakkeisiin kohdistuneen kiinnostuksen käännyttyä alalla yleisestikin voimakkaaseen laskuun.

Toimintastrategiaa on muutettu golfin markkinatilanteen nopean muutoksen myötä 2010-luvulla

Vieraspelaajien määrää on pyritty jo pitkän aikaa kasvattamaan. Hirsala neuvotteli myös lähimmän naapurikenttänsä Peuramaan kanssa kahden yhtiön sulattamiseksi yhteen.

Tämä hanke kuitenkin kariutui pitkäksi venyneiden neuvottelujen jälkeen. 

Siirtyminen markkinaehtoiseen toimintamalliin  

Syksyllä 2018 yhtiökokouksessa siunattiin siirtyminen markkinaehtoiseen toimintamalliin. Alkanut kausi on ensimmäinen, jolloin osakkaat eivät maksa yhtiövastiketta. Tulobudjetin rungon muodostavat pelioikeusmaksut. Pelaamiseen oikeuttavia tuotteita on eri asiakassegmenteille kymmenittäin.

”Verkkokauppaan siirtyminen on tapahtunut varsin nopeasti. Positiivista on ollut huomata, kuinka nopeasti omat osakkaamme ovat oppineet asioimaan verkossa ulkopuolelta tulevien asiakasryhmien lisäksi”, Hukkanen huomioi.

”Erityisen paljon olemme saaneet Hirsalaan tälle kaudelle hyvätasoisia nuoria pelaajia sekä opiskelijoita, joille tarjottu pelikausimaksu on erittäin kilpailukykyinen.”

Hukkanen puhkuu innostusta kuvaillessaan, miten Hirsalassa kyetään uudesssa mallissa kehittämään uusia tuotteita.

”Vain mielikuvitus on rajana, kykenemme räätälöimään asiakkaan tarpeen mukaan mitä moninaisempia paketteja. Meillä on hieno kenttä ja oheispalvelut klubitalolla. Tavoittelemme jo Hirsalassa vierailleiden  lisäksi etenkin ensikertalaisia, joista suuri osa kokemuksemme mukaan palaa takaisin. Moni on jo löytänyt Hirsalasta uuden kotikentän.”

Hirsala on tehnyt useiden vuosien ajan yhteistyötä muutaman minuutin päässä sijaitsevan Långvik Congress Wellness Hotelin kanssa. 

”Golfspa-pakettien valikoimaa on lisätty. Alkava kesä ja lomakausi ovat kotimaisille golfkeskuksille melkoista etsikkoaikaa”, Hukkanen ennakoi.

Englannista 1985 muuttanut David Brumpton on pisimpään Suomessa työskennellyt ulkomaalaisvalmentaja golfissa.

Englannista 1985 muuttanut David Brumpton on pisimpään Suomessa työskennellyt ulkomaalaisvalmentaja golfissa.

Teemu Tyry

Seuratoiminnassakin Hirsalassa on aktivoiduttu. Golfkeskus on aktiivinen alkeiskurssien järjestäjä. David Brumptonin ja Nigel Millerin lisäksi valmentajaksi siirtyi alkaneelle kaudelle Sauli Suomela

Hänen lisäkseen Peuramaalta siirtyivät kokenut ammattilaispelaaja Niclas Hellberg, sekä maamme lupaavimpiin nuoriin pelaajiin luokiteltava Veeti Mähönen.

”Tavoitteemme on monipuolistaa junioreille ja kilpapelaajille tarjottavaa valmennusta ja tavoitella menestystä etenkin joukkueiden SM-kilpailuissa”, Esa Hukkanen määrittää.

Korhonen, Välimäki, Samooja ja Pulkkanen pro-amin tähtinä 29.5.

Koronaviruksen johdosta  reilu viikkko sitten järjestettäväksi aiottu Finnish Tourin kisa jouduttiin siirtämään / peruuttamaan. 

Janne Lehto ja kenttähenkilökunta virittivät kuitenkin noiksi päiviksi kentän loistavaan kisakuntoon. 

Tulevan viikon perjantaina Hirsala isännöi Mikko&Minni pro-am kilpailua, jonka osanottajalistalta löytyvät muun muassa Mikko Korhonen, Sami Välimäki, Kalle Samooja sekä Tapio Pulkkanen. Kisan startterina toimii Mikko Ilonen.

Riku Mattila ( vas.) on toiminut Tapio Pulkkasen oikeana kätenä syksystä 2017

Riku Mattila ( vas.) on toiminut Tapio Pulkkasen oikeana kätenä syksystä 2017

GETTY IMAGES

”Tällaisten kisojen järjestäminen on meille suuri kunnia ja motivaation kannalta merkittävä asia”, Janne Lehto hekumoi tähtien kohtaamista Hirsalassa.

Hirsalassa pelaamista voi lämpimästi suositella kaikille kenttäbongareille. Kenttä kulkee vaihtelevassa maastossa ja tarjoaa etenkin tiiauspaikoilta upeita näkymiä. Lähestymisissä pallon sijoittelu on arvossaan, viheriöillä puttaaminen on hätkähdyttävä kokemus, joka jää varmuudella mieleen.

HIrsalan neljä viimeistä väylää ovat erittäin näyttäviä ja haastavia. Kuva 16:n viheriön takaa

HIrsalan neljä viimeistä väylää ovat erittäin näyttäviä ja haastavia. Kuva 16:n viheriön takaa

Teemu Tyry

Hirsalan ravintolaa isännöivät alkaneella kaudella Tom ja Tuija Kaisla. Take away toiminta on jo käynnissä, sisätiloihin ja hulppean suurelle terassille pääsee kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen.

Hirsala Golf

Etsi luettavaa