Hyppää sisältöön

Vierumäellä jatkui holaritehtailu – jo toinen ässä samaan ryhmään

Carlos Pigem saa holaristaan huolimatta jännittää jatkoonpääsyä Vierumäen Challenge Tour -kisassa.

Mark Flind Haastrup ja Carlos Pigem pelasivat kaksi ensimmäistä kierrosta samassa ryhmässä. Molemmat pelimiehet ovat onnistuneet tekemään Vierumäellä holarin

Vierumäki Finnish Challengessä on kolmella reiällä tarjolla holaripalkinto. Eilen Tanskan Mark Flindt Haastrup voitti Yamahan kolmipyöräisen moottoripyörän seitsemännellä reiällä. Tänään Espanjan Carlos Pigem iski ässän 15. reiällä, jossa palkintona on Husqvarnan sähköpyörä.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Pigem ja Haastrup pelasivat kaksi ensimmäistä kierrosta samassa ryhmässä.

Pigem löi holarinsa rautaviitosella. Matkaa reiälle oli backteeltä 184 metriä.

Ässä ei välttämättä siivitä espanjalaista jatkoon kisassa. Hän on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa -1 ja tällä hetkellä cut-rajan väärällä puolella, mutta viimeisen tunnin ajan ennustettu cut on sahannut -1:n ja -2:n välillä.

Haastrupin kahdeksan alle tulos riittää tässä vaiheessa jaettuun kolmanteen sijaan. Ryhmän kolmas jäsen Ricardo Santos pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta yhteistulokseen -6, joten hänelläkin on vielä kaksi kierrosta aikaa tehdä holari.

Se kannattaa tehdä reiälle numero 17, jossa on vielä jäljellä palkinnoksi yksi sähköpyörä.

Tulospalvelu

Vierumäki Finnish Challengeen on yleisöllä vapaa pääsy

Etsi luettavaa