Hyppää sisältöön

Video: Mistä kanta- ja kärkiosumat johtuvat?

Mitkä liikkeet johtavat kärki- tai kantaosumaan?

Moni pelaaja lyö harmikseen toistuvasti kanta- tai kärkiosumia. Mistä nämä huonot osumat johtuvat?
GoGolfin Antti Vaalas ja Eetu Turpeinen pohtivat asiaa.

Olin perjantai-iltapäivänä rangella lyömässä palloja, kun Eetu saapui paikalle. Keskustelu kääntyi kanta- ja kärkiosumiin. Hetken päästä päätimme kuvata videon aiheesta.

Tietenkin kanta- tai kärkiosumia voi lyödä monella eri tavalla. Mutta mietitään nyt pelaajaa, jolle jompikumpi huono osuma on toistuva ongelma. Hänellä lienee kuitenkin vain yksi perustapa, miten hän osuu jatkuvasti joko kärkeen tai kantaan.

Eetun kysellessä asiaa yritin miettiä yleisimpiä kanta- tai kärkiosumaan johtavia liikkeitä. Mielestäni yleisimmässä kantaosumassa pelaaja on taivuttamassa ylävartaloa voimakkaasti taakse hetkeä ennen osumaa. Seurauksena kädet ja maila kulkevat rajusti sisältä ulospäin osumahetkellä ja siten mailan lapa karkaa liian kauas. Mietin tässä kohtuullisen kokenutta pelaajaa, jonka svingi on ns. vakioitunut. Silloin osumat ovat joko keskellä lapaa tai kannassa, ei koskaan kärjessä.

Kärkisosumassa maila ja käsivarret eivät riitä pallolle asti. Tyypillisesti pelaaja on svingaamassa ulkoa sisään mutta ennen osumaa hän korjaa tilanteen. Tarkemmin sanottuna ”ylikorjaa” ja silloin maila ja kädet kulkevat liiaksi sisään osuman läpi. Monesti tähän liittyy pyrkimys pysyä alhaalla osuman läpi.

Videolla löin ensin näillä svingiajatuksilla kanta- ja kärkiosumat. Svingit eivät ehkä ensisilmäyksellä näytä erilaisilta mutta voin vakuuttaa, että ne tuntuivat täysin erilaisilta. Ja kuten videosta selviää, osumakohdat olivat reippaasti kannassa ja kärjessä.

 

Jos kärsit toistuvista kanta- tai kärkiosumista koita ensin selvittää mistä asia johtuu. Sen jälkeen ongelman korjaaminen helpottuu.

Kirjoittaja on GoGolfin head pro. Hän pitää opetustunteja Kytäjä Golfissa ja Kurk Golfissa. Antin Personal pro -valmennuspaketista voit lukea lisää täältä.

Etsi luettavaa