Hyppää sisältöön

Video: 12-vuotias iski albatrossin – golfuraa takana vasta vuosi

Finley Burke iski albatrossin noin 190 metristä.

Finley Burke löi kakkoslyönnin 190 metristä sisään par 5:llä. Tuloksena oli

Yhdysvaltalainen Finley Burke on saanut golfurallaan lentävän lähdön. Lahjakkuus on harrastanut lajia vasta reilun vuoden, mutta tulosta tulee.

Hiljattain käydyssä koulujenvälisessä goflkisassa Burke onnistui tekemään albatrossin, joka on hole-in-oneakin harvinaisempi saavutus: albatrossin todennäköisyys on noin yksi miljoonasta!

Burken holari syntyi par 5 -reiällä, kun hän iski pallon reikään puuviitosella 190 metristä. Matalana lähtenyt pallo lähti viheriötä kohti ja rulli sisään. Pallon katoaminen reikään näkyy alla olevalta videolta, kun sitä katsoo tarkasti.

Burke suhtautui videolle tallentuneeseen onnistumiseensa kohtuullisen tyynesti – kädet tyynesti ilmaan.

Edellisellä reiällä poika oli onnistunut chippaamaan birdien sisään, joten hän pelasi kaksi reikää käsittömästi neljä alle parin.

Burken tulos yhdekän reiän kisassa oli lopulta 38 lyöntiä, mikä ei ole pöllömmin, kun ottaa huomioon, että hän aloitti lajin vasta vuosi sitten helmikuussa.

 

Etsi luettavaa