Hyppää sisältöön

Vakaasti pelannut Korhosen top 10:ssa – Välimäellä nihkeä etuysi kesken jääneellä avauskierroksella

Mikko Korhonen pelasi tasaisen vahvan avauskierroksen Abu Dhabissa.

Sumun takia myöhässä alkaneen Abu Dhabi Championshipin avauskierros päästään pelaamaan loppuun vasta perjantaina. Suomalaisista parhaiten aloitti Mikko Korhonen.

Mikko Korhonen aloitti uuden European Tour -kauden tasaisen vahvalla kierroksella. Konkari pelasi Abu Dhabi Golf Coursen tulokseen 69 (-3), mikä riittää tässä vaiheessa jaettuun kymmenenteen sijaan, joka pudonnee siitä hieman, kun kaikki pelaajat ehtivät pelata kierroksensa huomenna päätökseen.

Kilpailu päästiin aloittamaan kolme tuntia aikataulua jäljessä sumun takia, ja pelit Abu Dhabissa on nyt keskeytetty ja avauskierros päästää pelaamaan loppuun vasta huomenna aamulla.

Korhonen ei sortunut virheisiin, piti bogit poissa kortista ja iski tilaisuuden koettaessa kolme birdieä.

”Hyvä kierros tänään. Löin stedisti koko päivän, muutama draivi vähän oikealle mutta muuten vakaata tekemistä. Puttaaminen oli vähän hakusessa vielä, näin alkukaudesta, mutta lopussa sain pari hyvää puttia perille”, Korhonen sanoi tiedotteessa.

Torstaina sää oli kohtuullisen tuulinen, eikä Korhosen mukaan tuuli ei laannu huomenna.

”Tuuli ei yltynyt niin kovaksi kuin ennustettiin, mutta jonkun verran oli bofooria. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa huomenna”, hän tuumasi.

Kisan kärjessä on ennakkosuosikki Rory McIlroy, joka jäi vain lyönnin kenttäennätyksestä. Pohjoisirlantilainen kirjautti tuloksen 64 (-8) ja johtaa tässä vaiheessa kisaa lyönnin erolla Tyrrell Hattoniin.

Välimäellä nihkeä etuysi

Tapio Pulkkasen avauskierros sujui 73 lyönnillä. Parhaimmillaan kaksi alle tuloksessa kierrostaan ollut peluri sortui kuitenkin kierroksen edetessä neljään bogiin ja putosi kärkikahinoista. Tällä hetkellä Pulkkanen jakaa 83. sijaa muun muassa maailmanlistan kolmosen Justin Thomasin ja Kalle Samoojan kanssa, joka on vielä kierroksellaan.

Suomen ykkösen Sami Välimäen kone yski etuysillä, jonka hän pelasi neljä yli parin. Birdie kymppireiällä paransi hieman 22-vuotiaan tilannetta, joten toivotaan parhaillaan yhdennellätoista reiällä olevalle Välimäelle hyviä pomppuja kierrokseen loppuun, joka jatkuu siis huomenna.

Yötauolle mentäessä tulos kolme yli riittää vasta 116:nteen sijaan.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V Sport Golf -kanavalla.

Etsi luettavaa