Hyppää sisältöön

Välimäki pelaa ET:n raikulipojan kanssa, Korhonen saa seurakseen kiertueen legendan

Sami Välimäki ja Mikko Korhonen kisaavat huomenna Walesissa.

UK Swingin toiseksi viimeinen osakilpailu käynnistyy torstaina Walesissa. Mikko Korhosella ja Sami Välimäellä on kisassa mielenkiintoista peliseuraa.

European Tourin Wales Open käynnistyy aamulla klo 9 Suomen aikaa Celtic Manor Resortissa, mutta suomalaiskolmikko lähtee liikkeelle vasta iltapäivällä.

Ensimmäisen kisana mukana olevasta suomalaiskolmikostaa kierrokselle starttaa Tapio Pulkkanen, jonka lähtöaika on klo 14.51 Suomen aikaa. Pulkkanen pelaa kierroksen Etelä-Afrikan Haydn Porteouksen ja Ruotsin Anton Karlssonin kanssa.

Tasan tuntia myöhemmin lähtee liikkeelle Mikko Korhonen, joka saa kunnian pelata Euroopan Ryder Cup -joukkueen entisen kapteenin Thomas Bjørnin kanssa. Tanskalaisella on kiertueelta peräti 15 voittoa eli 13 enemmän kuin Korhosella. Kaikkien aikojen rahalistalla hän on sijalla 14 ja majoreista plakkarissa on peräti kolme kakkossijaa.

Kolmas peluri kovassa ryhmässä on Skotlannin David Law, joka voitti viime vuonna ET-kisana Australiassa.

Korhonen voi keskustella pelin lomassa Bjørnin kanssa esimerkiksi tämän viimeviikkoisesta patikkamatkasta Lontoosta Walesiin. Juutti keräsi tempauksella merkittävän summan rahaa hyväntekeväisyyteen.

Mielenkiintoista peliseuraa on myös Sami Välimäellä, joka sijoittui viime viikolla samalla kentällä (Twentyten Course) pelatussa Celtic Classic -kisassa hienosti kuudenneksi. Välimäki starttaa takuuvarmassa tv-ryhmässä klo 16.24. Ryhmään kuuluvat  Välimäen lisäksi viime kauden komeetta Kurt Kitayama Yhdysvalloista ja Englannin raikulipoika Eddie Pepperell.

Pepperell nousee otsikoihin tuon tuosta myös muistaa kuin pelillisistä syistä. Esimerkiksi vuosi sitten The Openissa hän pelasi päätöspäivän parhaan tuloksen krapulassa. Kohua hän on herättänyt myös vitsikkäillä twiiteillä, joita kaikki eivät ole aina ottaneet huumorilla.

Mutta mies osaa myös pelata. Uran selvästi paras kausi on toistaiseksi ollut 2018, jolloin hän sijoittui kahden voiton siivittämänä rahalistalla 14:nneksi.

Suora lähetys kilpailusta alkaa klo 15.30. 

European Tour on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V sport -kanavalta

Etsi luettavaa