Hyppää sisältöön

Väinö Viitaharjun päivä – käärme säikäytti Sami Välimäen caddien pahemman kerran

Sami Välimäen caddiena on ollut viime kesästä lähtien Väinö Viitaharju.

Sami Välimäki pelasi helmikuun lopussa uransa ensimmäisen WGC-kisan Yhdysvalloissa, Floridassa. Väinö Viitaharju kirjasi GoGolf-lehden pyynnöstä päivän tapahtumat ylös caddien näkökulmasta.

Klo 5.00 – Herätyskello soi ja avaan silmäni Sarasotan Hiltonista WGC Championship -kilpailun kolmanteen kisapäivään. Kello näyttää viittä, niin kuin lähes joka aamu herätessäni USA:n valloituksella. Jetlagin vuoksi rytmi on ollut koko matkan ajan sama, mistä olemme Samin kanssa vitsailleet viikon mittaan. Iltakymmeneen valvominen ja herätyskelloon herääminen tuntuvat jonkin sortin maailmanennätyksiltä.

Torstaina meillä oli iltapäivälähtö. Silloin aamuviideltä herääminen tuntui hieman hölmöltä, mutta koska pidempään ei pysty nukkumaan, niin näillä mennään. Aamu alkaa puhelinta selaillessa ja viestittelyllä Suomen päähän, jossa kello on seitsemän tuntia edellä. Nousen sängystä, teen normaalit aamutoimet ja lyhyen jumpan. Sitten onkin aika siirtää katse työpäivään. 

Klo 5.50 – Tsekkaan työpisteeni eli bägin, että kaikki on mallillaan moving dayta varten. Tyhjennän bägistä käytetyt pallot ja hanskat sekä puhdistan mailojen gripit. Isken pari uutta hanskaa ja yhdeksän uutta kuulaa reppuun ja ajoa!

Uusia hanskoja ja palloja kierrokselle.

Uusia hanskoja ja palloja kierrokselle.

Väinö Viitaharju

Klo 6.15 – Tapaamme ”Sampan” kanssa aamupalalla sovittuun aikaan. Aamupala näyttelee isoa roolia kisapäivässä, ja hyvä tankkaus auttaa jaksamaan pitkän päivän huomattavasti paremmin. Seuraava ruokailu voi pahimmillaan venähtää 7–9 tunnin päähän, pois lukien tietysti kierroksella syödyt banaanit ja patukat.

Munakokkelia, kreikkalaista jugurttia granolalla höystettynä ja banaani kuuluvat tänä aamuna brekkariini. Keskustelemme Samin kanssa vähän tulevan päivän strategiasta ja viikonlopun tavoitteista. Meillä on 36 reikää aikaa nousta tuloslistalla. 

Klo 6.35 – Askelmerkit kohti hotellin parkkipaikkaa, jossa kilpailun puolesta tullut Hyundai Elantra meitä odottaa. Oma auto kisaviikolla tuo tietynlaista vapautta liikkumiseen ja näin korona-aikana tietysti vähentää kontakteja muihin ihmisiin. Hyundai käyntiin ja paikallisradiosta jytä päälle! Ratin taakse istuu Sami, kuten koko reissun ajan, koska auto rekisteröitiin hänen nimiinsä.

Kisakiesi Hyundai Elantra.

Kisakiesi Hyundai Elantra.

Väinö Viitaharju

Klo 6.50 – Saavumme kentälle noin vartin ajomatkan jälkeen. Klubin parkkipaikalla on kilpailijoille tarkoitetut omat ruudut, mutta ainoastaan edellisen vuoden voittajalla Patrick Reedillä on oma nimetty paikka, jonne hän päivittäin pysäköi amerikanrautansa. Kentällä suuntaan ensimmäisenä caddie loungeen. Noudan sieltä päivän lipunpaikat ja caddie-liivini.

Sami aloittaa lämmittelyn puttiviheriöltä. ”Sampo” merkitsee päivän pelipallot, eli vetää tussilla viivan TaylorMaden logon päälle, ja heittää musat korviin. Itse jatkan paperitöillä merkitsemällä tämän päivän lipunpaikat omaan pelikirjaamme, mikä helpottaa ja nopeuttaa kentällä päätösten tekemistä ja mailojen valitsemista.

Euroopassa pelatessa saamme lipunpaikat tietoon jo edellisenä iltana, mutta täällä ne ilmoitetaan vasta kisapäivän aamuna kentällä.

Merkitsen lipunpaikat pelikirjaan.

Merkitsen lipunpaikat pelikirjaan.

Väinö Viitaharju

Klo 7.15 – Lämmittelyt jatkuvat The Concession Golf Clubin lähipelialueella, joka on mielestäni yksi parhaista, joilla olen koskaan ollut. Sami lyö wedgeillä tuttuun tapaan paljon peruslyöntejä sekä nostoja, matalia lyöntejä ja bunkkerilyöntejä. Itse tarkkailen, miten pallo käyttäytyy viheriöillä ja onko siinä tapahtunut muutosta edellisiin päiviin verrattuna, sillä yleensä kisaviikon edetessä viheriöt kovenevat sunnuntaita kohden.

Klo 7.40 – Haen pari pussia TaylorMadeja ja siirrymme rangelle. Suurissa kilpailuissa pelaajille on varattu yleensä oman merkin palloja, joilla he voivat lämmitellä myös rangella. European Tourilla lämmittelyt sujuvat yleensä Titleistin ProV1:llä muutamia poikkeuksia, kuten Rolex Seriesin kisoja, lukuun ottamatta.

Rangella Samin lämmittely etenee tutun kaavan mukaan joka toinen rautamaila kerrallaan kohti huppumailoja. Rangella on hyvin kohteita, joten lähes jokaisella mailalla pääsee lyömään pienempiin targeteihin. Lämmittely sujuu normaalilla rutiinilla ja fiilis tiimissämme on hyvä. Muutama täräytys isolla nuijalla linjaan ja ykköstiitä kohti!

Sami päättää lämmittelyn aina draiverilla.

Sami päättää lämmittelyn aina draiverilla.

Väinö Viitaharju

Klo 8.10  Saamme ykkösen tiiltä kyydin golfautolla, koska rangelta on sinne melko pitkä matka. Sami ottaa vielä viimeisen tatsin griineihin ykköstiin vieressä olevalla griinillä. Keskustelemme vielä hieman kentästä ja samalla katselemme, kun Bubba Watson lähtee liikkeelle.

Pelasimme Bubban kanssa torstaina ja perjantaina. Hän osoittautui varsin mukavaksi herrasmieheksi, joka kertoi myös hieman tarinaa kahdesta Masters-voitostaan ja millaisia fiiliksiä se aiheutti. Hän myös kertoi, mitä hän taannoin Mestarien illallisella tarjosi. Molempien voittojen jälkeen hän valitsi saman kotiruokamenun, jossa pääruokana oli grillattua kananrintaa vihreiden papujen, maissin ja perunamuusin sekä mac & cheesen kera.

Taiteilijaluonne, mutta silti hyvin jalat maassa oleva kaveri, joka otti nuoren tiimimme hyvin vastaan.

Klo 8.25 – Kello on pykälässä ja on aika lähteä liikkeelle. Heitämme Samin kanssa kivet ja toivotamme tämänpäiväiselle pelikaverillemme Rasmus Højgaardille ja hänen caddielleen Jonathan Smartille hyviä pelejä. 

Rasmus Højgaard

Rasmus Højgaard

Getty Images

Klo 8.30–13.00

Samin päivän ensimmäinen lyönti puu-3:lla päätyy noin 240 metrin päähän keskelle väylää. Jatkolyönti osuu valitettavasti bunkkeriin, mutta Sami selvittää pallon sieltä kahdella reikään ja tuloksena on par. Kelpo avaus päivälle.

Päivän ensimmäinen birdie tulee kakkoselle. Avauksen jälkeen olemme oikealla raffissa. Matkaa lipulle on 178 metriä ja greenin etureunaan 145 metriä. Pallo makaa melko syvällä, eli spinniä muodostuisi huomattavasti vähemmän. Tuulee hieman vastaan selän puolelta, joten lähdemme pelaamaan palloa griinin etuosan leveimpään kohtaan 155 metrin päähän, josta pallon tulisi juosta lipulle asti.

Mailaksi valikoituu rautaseiska, jolla pallo lentää normaalioloissa 165 metriä. Arvioimme, että näissä oloissa se on passeli 155 metrin landing spottiin. Molemmat toteavat mailavalinnan olevan ok. Sami laittaa pallon matkaan. Se tulee alas kutakuinkin oikeassa paikassa ja päätyy viiden metrin päähän reiästä. Putti uppoaa, tuloksena on birdie. 

Kierroksen aikana vaihdamme ajatuksia Rasmuksen ja Jonathanin kanssa, sellaista samanlaista small talkia, jota yleensäkin harrastetaan muiden tiimien kanssa kierroksella, kuten mitä seuraavaksi on ohjelmassa, missä päin kukin asustelee ja niin edelleen.

Tulen hyvin toimeen kollegani kanssa. Caddiet auttavat toisiaan pienissä jutuissa kierroksen lomassa. Saatamme esimerkiksi haravoida toisen puolesta bunkkerin, jos pelaajan pallo päätyy huonoon paikkaan, ettei toiselle caddielle tule liian kiire, jos oman pelaajan pallo on jo griinillä. Esimerkiksi viidennellä reiällä Jonathan auttoi puhdistamalla Samin pallon viheriöllä, kun jäin itse haravoimaan griinibunkkeria.

Kakkosreiän jälkeen birkkujen tulo tyrehtyy joksikin aikaa, mutta törmäämme kentällä toisenlaisiin, pikkulintuja pelottavampiin eläimiin. Meille oli etukäteen kerrottu, että kentällä asuisi paljon eläinkunnan edustajia, mutta oravia suurempia otuksia emme olleet ennen viikonloppua nähneet.

Kun kävelen kolmannen reiän viheriöltä neljännen tiille, valitsen oikoreitin, eikä se mene niin kuin Strömsössä. Pienestä puskasta eteeni vilahtaa puolitoistametrinen, musta käärme. Se saa pienestä ofidiofobiasta kärsivän mailapojan peruuttamaan vauhdilla taaksepäin. Højgaard valitsee kanssani saman reitin ja säikähtää yhtä lailla. Toteamme naureskellen tämän lähes sydänkohtauksen tuottaneen episodin jälkeen, että oikopolut saavat jäädä. Nelosen tiiauspaikalla lasken kädet täristen metrejä pelikirjasta.

Sami sattui näkemään offroad-räpellyksemme ja vitsailee, että reittivalintamme ei tainnut mennä ihan putkeen. Loppukierroksen kävelemme sitten kiltisti teitä pitkin.

Seuraavat eläinkunnan otukset todistamme jo 6. reiällä. Upealla veden yli lyötävällä par 3:lla alligaattoritrio on noussut griinin viereen nauttimaan Floridan auringosta. Kymppireiällä tapaamme vielä The Concession Golf Clubin uljaimman alligaattorin. Nimeämme noin kolme metriä pitkän möhkäleen leikkisästi Urhoksi. Emme lähde heittämään kaverin kanssa ylävitosia, vaan jätämme sen rauhaan rantakaislikkoon.

Urhosta hieman voimaa heti takaysin alkuun ja upea birdie maan alle noin 10 metristä. 

Hui, käärme!

Hui, käärme!

Getty Images

Vaiherikkaiden reikien 11–14 jälkeen kertomus 15. reiältä. Hyvän draivin jälkeen Samilla on matkaa lipulle 131 metriä. Tuulee jälleen hieman selkää vasten. Mailaksi valikoituu rautaysi, jolla pallo lentää ilmassa 138 metriä. Lippu on ahdettu viheriön oikeaan reunaan. Griini on tälle kentälle tyypillinen: korotettu ja voimakkaasti muotoiltu erityisesti viheriön alkuosasta, mikä laittaa pelaajien taidot koetukselle sekä lähestymislyönneissä että lähipelissä.

Viheriötä suojaavat jyrkkä rinne edessä ja takana sekä vahva sivurinne lipun oikealla puolen. Rinteiden välissä on tilaa noin viisi metriä. Valitsemme griiniltä landing spotin noin kolme metriä lipun vasemmalta puolelta, jotta saisimme taka- ja sivurinteen pois pelistä. Pallo ilmaan, ja lopputuloksena on pieni missi valitsemamme lyöntilinjan oikealle puolelle. Sen ansiosta pallo päätyy noin puolen metrin päähän reiästä.

Hyvän pelisuunnittelun ansiosta teemme helpon birdien. Jos olisimme lyöneet suoraan lipulle, pallomme olisi päätynyt viheriön ohi sellaiseen paikkaan, josta todennäköisesti olisi ollut tuloksena bogey niinkin pienellä kuin kolmen metrin sivusuunnan missillä. 

Tämän jälkeen teemme vielä 2 tinttiä putkeen rei’ille 16 ja 17. Lauantain tulokseksi muodostuu 72 iskua eli tasan par.

Klo 13.15 – Aamiaisesta on kulunut noin seitsemän tuntia, kun pääsen syömään lounasta. Buffet on katettu caddie loungeen, jossa on tarjolla amerikkalaista ruokaa. Poimin lautaselle ribsejä ja burgerin. Hyvä lopetus saa lounaan maistumaan hieman paremmalta.

Amerikkalaistyylinen lounas.

Amerikkalaistyylinen lounas.

Väinö Viitaharju

Klo 14.00 – Tapaamme Samin kanssa hänen managerinsa Andrew ”Chubby” Chandlerin, jonka kanssa vaihdamme kuulumisia ja ajatuksia jatkosuunnitelmista USA:n jälkeen.

Samin manageri Andrew “Chubby” Chandler

Samin manageri Andrew “Chubby” Chandler

Getty Images

Klo 14.30 – Harjoittelua vielä kierroksen päälle rangella ja lähipelialueilla. Samalla käymme Samin kanssa päivän läpi, mikä toimi ja mihin pitää seuraavana päivänä vielä kiinnittää huomiota. Kierroksen jälkeen välineitä ei tarvitse erityisemmin huoltaa tai pestä, sillä lavat ja urat putsataan jokaisen lyönnin jälkeen kentällä.

Klo 16.00 – Kolmas kisapäivä pykälässä. Suuntaamme takaisin pysäköintialueelle, jossa Hyundai odottaa. Sami rysäyttää uskollisen orimme käyntiin ja pitkän päivän jälkeen Floridan maisemia ihaillessa jaksamme jutella vielä omia hölmöjä juttujamme. 

Klo 16.20 – Takaisin hotellilla. Väliajat tykkäämme tehdä omia juttujamme ja olla hetken rauhassa myös yksin. Ne pitävät omalla kohdallani usein sisällään nykyajan trendiin soveltuvaa sometusta ja kotiin soittelua. Niin myös tälläkin kertaa.

Klo 18.00 – Menemme Samin kanssa syömään hotellin lähellä sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan. Valikoimme paikan usein niin, että siellä on vähän väljempää ja huolehdittu etäisyyksistä näin korona-aikana. Tilaamme kanapastat ja seuraamme samalla televisiosta Tampa Bay Lightningin jääkiekkopeliä.

On hauskaa, miten Yhdysvalloissa urheilua näytetään myös useissa ruokaravintoloissa. Urheilu näyttelee hyvin isoa roolia paikallisessa kulttuurissa, ja sehän meille urheilufaneille sopii. Keskusteluakin ruokailuumme mahtuu, ja mielestäni mukavaa, kuinka harvoin välillemme tulee hiljaisia hetkiä.

Klo 19.10 – Meillä on kilpailumatkalla usein mukana Playstation. Illallisen jälkeen menemme Samin huoneeseen ottamaan pari matsia NHL:ää. Pelatessa saa ajatuksia muualle, ja se tarjoaa hyvää tekemistä pitkille viikoille hotellissa, vaikkakin tosissaan niitä vedetään. Toisen voittaminen on molemmille tärkeää, ja se saa aikaan tasaisia vääntöjä. Päivän pelit päättyvät 1–1. On aika toivotella hyvät yöt ja rauhoittua kohti seuraavaa päivää.

Klo 20.00 – Ennen nukkumaanmenoa katselen sängyssä vielä Netflixiä. Iltaisin valitsen usein komediasarjan, kuten The Officen tai Moderni perheen. Katselu koostuu yleensä vain sellaisista ohjelmista, joita olen jo nähnyt, etten uppoutuisi niihin liikaa. Lähes joka ilta nukahdan läppäri vieressäni ja aamulla on hauska pihistää, mihin asti jaksoa olen ennen nukahtamista päässyt.

Klo 21.30 – Mailapojan mökistä on aika sammuttaa valot ja suunnata höyhensaarille. Pitkä päivä on ohi ja uusi sellainen on jälleen edessä huomenna.

VÄINÖ VIITAHARJU

TERMIT TUTUKSI

Brekkari = aamupala.

Caddie lounge = mailapojille varattu tila kisapaikalla. Ei yleensä yhtä hohdokas paikka kuin players lounge.

The Concession Golf Club = kisakenttä, Sarasota.

Heittää kivet = tehdä nyrkkitervehdys, jossa kaksi ihmistä lyö nyrkit vastakkain joko tervehtiäkseen tai tsempatakseen toisiaan.

Huppumailat = puumailat ja hybridit, joissa käytetään huppua suojaamassa mailanpäätä.

Isku = lyönti.

Iso nuija = draiveri.

Kuula = golfpallo.

Landing spot = paikka, jossa pallo tulee alas.

Mac and cheese = amerikkalainen pastasta ja cheddar-juustosta valmistettu ruokalaji.

Mestarien illallinen, Champions Dinner = Masters Tournamentin entisten voittajien yhteinen illallinen kisaviikon tiistaianaa. Edellisen vuoden voittaja saa valita menun ja hän myös maksaa laskun.

Missi = lyöntilinjasta ohi lyöty lyönti sivu- tai pituussuunnassa.

Moving day = neljä kierrosta kestävän golfkilpailun kolmas päivä, jolloin lipunpaikat ovat yleensä melko helpot ja pelaavat voivat tehdä isojakin nousuja tulosluettelossa.

Ofidiofobia = käärmepelko.

Players lounge = pelaajille varattu tila kisapaikalla. Yleensä hieman paremmat puitteet ja ruuat kuin caddieiden tiloissa.

Targetti = kohde kentällä tai kohdealue rangella.

Tintti = birdie.

Juttu on ilmestynyt GoGolf-lehden numerossa 1/21. Lehti on GoGolfin jäsenetu. Liity jäseneksi täällä.

Etsi luettavaa