Hyppää sisältöön

Välimäellä kaksijakoinen päivä – alku ja loppu sujuivat hyvin, välissä oli synkempi jakso

Sami Välimäki on kolmen kierroksen jälkeen tuloksessa +5 WGC Championshipissä.

Sami Välimäki pelasi kolmannen kierroksen pariin. Päivän ilonaiheita olivat kuusi birdieä, mutta kaksi tuplaa oli tänään liikaa.

Sami Välimäen kolmas kierros WGC Championship -kisassa Floridassa sujui kaksijakoisesti. Hän pelasi ensimmäiset neljä reikää yhden ja viimeiset kuusi reikää peräti neljä alle. Kahdeksan reikää niiden välissä sujui kuitenkin viisi yli, joten Välimäen tulos oli avauspäivän tapaan 72 (par).

Birdien määrän perusteella (6) kierrosta voi pitää onnistuneena, mutta harmittavasti Välimäki teki myös kaksi tuplaa ja bogia, joiden takia kierrostulos ei painunut vieläkään alle parin.

Eilisen 76 lyönnin kierroksen jälkeen Välimäki voi kuitenkin olla tyytyväinen suoritukseensa maailman parhaiden pelaajien seurassa. Kolmen kierroksen jälkeen Välimäki on tuloksessa +4 (72-76-72).

Mies itse ei vaikuttanut kuitenkaan järin tyytyväiseltä päivän suoritukseen. 

”Haastavaa oli tänäänkin, mutta onneksi sain loppuun pari birkkua”, Välimäki viestitti Floridasta.

Välimäki aloitti lauantain kierroksen hyvin. Hän teki birdien kakkosreiälle ja oli neljän reiän jälkeen yhden alle. Viitosen bogi pudotti hänet takaisin par-tulokseen. Päivän ensimmäinen tupla tuli yhdeksännelle reiälle, The Concession Golf Clubille tyypilliseen tapaan lähipeliseikkailun tuloksena.

Floridalaiskentän viheriöalueet ovat kinkkiset, sillä liian pitkä lyönti karkaa helposti korotetuilta viheriöiltä pois ja lyhyeksi jätetty nosto valahtaa usein takaisin kintuille.

Esimerkiksi ysillä Välimäki joutui chippaamaan peräti kolme kertaa, ennen kuin sai pallon jäämään viheriölle. Onneksi kolmas chippi oli sen verran tarkka, että sen jälkeen 22-vuotiaalle riitti vain yksi putti.

”Ne (viheriöalueet) ovat tuottaneet itselleni aika monta ylimääräistä lyöntiä tällä viikolla”, Välimäki totesi.

Etuysin jälkeen Välimäki oli kierrosta kahden yli ja yhteistuloksessa +6. Hän kuitenkin onnistui napsimaan yhden lyönnin pois tuloksessa kympillä tehtyään birdien, mutta kylmä suihku tuli niskaan kahdella seuraavalla reiällä, kun nokialainen teki bogi-tupla-yhdistelmän.

12. reiällä Välimäen avaus meni vasemmalla metsään, ja hän joutui lyömään uuden pallon tiiltä peliin: tuloksensa siis päivän toinen tupla ja Välimäki oli yhtäkkiä yhteistuloksessa kahdeksan yli parin.

Välimäki onneksi pystyi napsimaan ylimääräisiä lyöntejä pois tekemällä neljä birdieä viimeiselle kuudelle reiälle. Kun kierros on vielä kesken monen pelaajan osalta, Välimäki jakaa 60:tä sijaa.

Välimäki pelasi tänään Tanskan Rasmus Højgaardin kanssa. Kaksikko kamppaili viime kauden päätteeksi European Tourin Vuoden tulokkaan -tittelistä. Tämä jäsentenvälinen päätyi Välimäen eduksi, mutta tämän kauden Højgaard on aloittanut suomalaista paremmin.

Myös lauantaina hän pelasi Välimäkeä lyönnin paremmin ja on kolmen kierroksen jälkeen suomalaista kaksi lyöntiä edellä.

Kisa kärki ei ole vielä startannut kolmannelle kierrokselle. Kisaa johtaa Brooks Koepka tuloksella -11. Lyönnin hänen perässään ovat Collin Morikawa, Cameron Smith ja Billy Horschel.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V Sport Golf -kanavalta

Etsi luettavaa