Hyppää pääsisältöön
Imatran Golf sijaitsee Immalanjärven rannalla.
Lassi Pekka Tilander

Uutisvuoksi: Kaupunginhallitus valtuutti virkamiesjohdon neuvottelemaan Imatran Golfin maiden ja kiinteistöjen ostosta

Viime hetken pelastusyrityksessä Imatran kaupunki on jättämässä tarjousta golfkentän maista ja rakennuksista. Kentän irtaimistolle pitää löytyä joku toinen ostaja.

Golftoiminnan halutaan kovasti säilyvän Imatralla, sillä Imatran kaupunki neuvottelee paikallisen Uutisvuoksi-lehden mukaan Stora Enson kanssa golfkentän maa-alueiden ostosta.

Imatran Golf ry on luvannut vuokrata maat ja kiinteistöt kaupungilta jatkaakseen golfkentän pyörittämistä Imatralla tavalla tai toisella.

Imatran kaupunginhallituksella oli maanantaina kokous, jossa se käsitteli lisälistalta Imatran Golf ry:n viikonvaihteessa tekemää uutta ehdotusta golftoimintaan liittyen.

Uutisvuoksen mukaan kaupunginhallitus valtuutti kaupunginjohtaja Kai Roslakan ja apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heinon neuvottelemaan ja jättämään tarjouksen golfkentän maa-alueista ja rakennuksista. Mihin hintaan tarjous aiotaan jättää, sitä Roslakka lehdelle paljastanut.

Alunperin kaupunginjohtaja esitti kaupunginhallituksella, että neuvotteluvaltuutus koskisi myös irtainta omaisuutta, mutta SDP:n ryhmä teki vastaehdotuksen, jossa irtaimiston osuus rajattiin pois.

SDP:n ryhmän esitys voitti niukasti äänestyksen. Demarien mukaan irtaimiston omistaminen kuuluu golfkentän pyörittäjän toimintaan.

"Tahtotila on se, että golftoiminta voisi jatkua Imatralla. Se on tärkein asia ja oikeastaan ainut motiivi, miksi kaupunki on tässä mukana. Tulevan kauden osalta tässä alkaa jo olla kiire", Roslakka sanoi Uutisvuokselle.

GoGolf kertoi eilen, että Imatran Golfista ollaan tekemässä uutta tarjousta, mutta tuolloin ei ollut tietoa siitä, kuka tarjouksen takana on.

Eilen päättyi myös kentän irtaimiston omaisuuden nettihuutokauppa, jonka lopputulokseen selvitysmies Heikki Huhtamäki oli Uutisvuoksen mukaan tyytyväinen.

Irtaimisto, joka pitää sisällään muun muassa työkoneet ja muun kentänhoitoon liittyvän kaluston, on tärkeää golftoiminnan pyörittämisen kannalta.

Koska kaupunki ei ole sitä sitoutunut ostamaan, jonkun muun tahon pitää se tehdä, jotta golf voisi jatkua.

Huhtamäki kertoi Uutisvuokselle, että viime hetken tarjouksia omaisuudesta otetaan vielä maanantain ajan. Huutokaupan ehdot mahdollistavat tämän.

"Tiistaina kauppoja aletaan vahvistaa. Jotta uusia tarjouksia hyväksyttäisiin, on niiden ylitettävä huutokaupassa tehdyt tarjoukset", Huhtamäki kertoi lehdelle.

GoGolf suosittelee