Hyppää sisältöön

Uusi simulaattori maustaa golfin talviharjoittelua Vierumäellä

Vierumäen simulaattori sijoitetaan Vierumäki halliin

Ympärivuotisuus palvelee sekä Vierumäkeä että golfin harrastajia.

GOLFIN ULKOKAUSI jatkuu yhä Vierumäen kentillä, mutta katseet on jo suunnattu lajin talviharjoitteluun. Vierumäkihallin tuttuihin puitteisiin sijoitettava uusi golfsimulaattori vahvistaa golfin ympärivuotista jalansijaa Vierumäellä.

”Talviharjoittelun mahdollistama ympärivuotisuus on monin tavoin järkevää kokonaisuuden kannalta”, Vierumäki Golf Club Oy:n toimitusjohtaja Jan Ruoho luonnehtii.

”Golfopettajilla on paikka missä opettaa, Golfliiton leiriläisillä tilat missä harjoitella, ja paikallisille aktiiviharrastajille talviharjoittelu on myös tärkeä sosiaalinen yhdysside.”

Ruohon mukaan uutinen kuutta lyöntipaikkaa ja kahta lähipelialuetta täydentävästä simulaattorista on ehtinyt tuoreeltaan herättää suurta innostusta. Talvisarjakin on jo suunnitteilla.

 

SIMULAATTORIN VIERUMÄELLE toimittaa SimWay, joka tähän asti on tunnettu ennen kaikkea metsästyssimulaattoreistaan. Golfsimulaattorit tulivat mukaan ohjelmaan viime vuoden puolella.

”Yhteistyö Vierumäen kanssa on meille tärkeä päänavaus kotimaan golfmarkkinoilla”, maahantuojan edustaja Jussi Ylinen iloitsee. ”Oli luontevaa laajentaa yhteistyö myös kumppanuuteen Challenge Tourin Suomen osakilpailun merkeissä.”

SimWay on ruotsalainen ohjelmistotalo, joka on erikoistunut muun muassa urheilugrafiikkaan. Asiakkaisiin kuuluu esimerkiksi Toptracer, jonka teknologia on tuttu ennen kaikkea huippugolfin TV-lähetyksistä ja Topgolfin suosituista viihdekeskuksista. Open Championshipissäkin SimWay on vuodesta 2014 lähtien vastannut kilpailutapahtuman digitaalisista elämyksistä.

Suurnopeuskameran, tutkan ja laserin yhdistelmä antaa SimWayn simulaattorissa tarkat tiedot mailanpään nopeudesta, pallon lähtönopeudesta, kierteen määrästä, lyönnin pituudesta ja niin edelleen. Laite sopii mainiosti tavoitteelliseen harjoitteluun, pelaamiseen ja kilpailemiseen. Erilaisia pelimuotoja on useita, ja harjoitteluunkin löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja.

”Kaikki on mahdollista puteista aina 300 metrin draiveihin asti”, Ylinen vakuuttaa.

Kenttävalikoima on jo nyt laaja, ja Ylisen mukaan sitä on tarkoitus kasvattaa 5–10 kentällä vuodessa. Pebble Beachin ja Spyglass Hillin kaltaisten klassikkokenttien rinnalle on saatu maineikkaita ruotsalaiskenttiä. Esimerkiksi Bro Hofin kiitettyyn kenttäkaksikkoon voi simulaattorin avulla tutustua ennen mahdollista länsinaapuriin suuntautuvaa vierailua.

Jan Ruoho kertoo, että Vierumäkihallin padel-kentät erottavat simulaattorille rakennettavat puitteet muista golfin talviharjoittelulle osoitetuista tiloista. Green Cafessa voi välillä käydä virkistäytymässä tai hakemassa virvokkeita mukaan.

Talviharjoittelu on tarkoitus käynnistää marraskuun viimeiseen viikonloppuun kaavaillulla avajaistapahtumalla.

Etsi luettavaa