Hyppää sisältöön

Uusi puttikoutsi sai Brooks Koepkan puttipelin hurmokseen: ”Pidän siitä, että valmentaja ruoskii minua henkisesti”

Brooks Koepka omaksui nopeasti Phil Kenyonin opit ja karkasi kahden lyönnin johtoon

WGC:n kisan voittoa puolustava Brooks Koepka (62,-8) nousi torstaina kuin tuhkasta kahden lyönnin johtoon muutettuaan putissa lähes kaiken oleellisen.

Brooks Koepka antoi torstaina hurjan näytöksen siitä, kuinka tuloksellsisesti tuuliajolla maailmanhuippu saa palaset nopeasti yhteen ja huipputuloksen kasaan. Koepka aloitti kierroksensa neljällä birdiellä, teki niitä yhteensä yhdeksän ja oli puttitilasto neljäs. 

Koko kauden 2020 tilastossa hän on ennen meneillään olevaa kisaa kaukana sadannen sijan heikommalla puolella.

Koepka tunsi olevansa puttinsa kanssa ulalla ja niinpä hän otti kisapaikalla ollutta puttiguru Phil Kenyonia hihasta keskiviikkoiltana. 

”Minulla on ongelma ja tarvitsen apuasi. Sinä olet alan paras asiantuntija ja siihen on syynsä”, Koepka kosiskeli Kenyonia yhteistyöhön.

Muun muassa Justin Rosen , Francesco MolinarinTommy Fleetwoodin, Gary Woodlandin, Rory McIlroyn ja Henrik Stensonin puttivalmentajana toimiva Kenyon oli myötämielinen ja lupasi auttaa, vaikka ajankohta olikin monella tavalla kyseenalainen.

Putissa perusasiat uusiksi muutamassa tunnissa

Phil Kenyon on tehnyt yhteistyötä myös Rory McIlroyn kanssa

Phil Kenyon on tehnyt yhteistyötä myös Rory McIlroyn kanssa

GETTY IMAGES

Kenyon ja Koepka tarttuivat härkää sarvista. Muutokset, joita Koepka vajaan vuorokauden aikana teki, ovat  todella suuria. Kyse ei ollut pintaraapaisusta tai korvien välin hieromisesta…

”Teimme joitain säätöjä. Palloni on perinteiseti ollut alkuasennossa vahvasti lavan kärjen puolella. Siirsimme sen keskilinjasta jopa kannan puolelle. Lavan kanta on ollut irti maasta, nyt maila makaa tasaisemmin. Muutimme  myös vasemman käden roolia putin aikana hakien mallia siitä, miten se toimii täydessä swingissä. Tuntuu hyvältä kun sain puttipeliini uudet vahvat pohjat, joiden varaan rakentaa”, Koepka luetteli muutoksia.

Brooks Koepkaa pidetään hieman arroganttina ja suorapuheisena pelaajana, joka ei säästele kritiikkiä, jos hän näkee epäkohtia kiertueiden toimintaympäristössä tai kilpakumppaniensa tavoissa (vrt. Bryson DeChambeau) toimia.

Nelinkertainen major-voittaja ottaa mielelään vastaan palautetta, josta hyvänä esimerkkinä on hänen lähipelivalmentajansa Pete Cowenin lausunnot mediassa polvivamman vaikutuksesta Koepkan estiyksiin.

Pete Cowenin pitkäaikaisimpiin valmennettaviin kuuluu Henrik Stenson

Pete Cowenin pitkäaikaisimpiin valmennettaviin kuuluu Henrik Stenson

GETTY IMAGES

”Kun pelaaja ( Koepka) kokee niin pahan loukkaantumisen, hänen suoritutuskykynsä tältä osin ei palaudu sataprosenttiseksi. Se ei ole ongelma. Kun sen ottaa syyksi huonolle swingaamiselle, ollaan hakoteilla. Emme tarvitse tekosyitä, vaan ratkaisuja haasteiden ratkaisemiseksi”, Cowen muistutti taannoin Daily Mailille antamassaan lausunnossa.

Brooks Koepka ei tästä suorasukaisesta lausunnosta pahastunut, päinvastoin.

”Pete on myös erinomainen psyykkisen puolen valmentaja. Hän ruoskii minua henkisesti, hyppii selkäni päällä. Nautin siitä, että joku kertoo minulle, että en vielä osaa jotain asiaa”, Brooks Koepka ylisti yhtä kolmesta valmentajastaan.

Swingivalmentajana Koepkalla toimii Claude Harmon III.

Tuloslista, WGC Memphis

Etsi luettavaa