Hyppää sisältöön

Uusi asemakaava uhkaa yhtä Suomen vanhimmista golfseuroista – MG otti erävoiton, kun kaava palautettiin valmisteluun

Mikkelin Golfin yhdeksänreikäinen kenttä sijaitsee lentokentän naapurissa lähellä keskustaa.

Mikkelin kaupunki haluaa kaavoittaa Mikkelin Golfin kentän päälle rakennuksia. Golfseuralle kaupungin suunnitelmat tulivat syksyllä yllätyksenä. Tiistaina se otti erävoiton taistelussa koko seuran olemassaolosta, kun kaupunkiympäristölautakunta palautti asemakaavaluonnoksen takaisin valmisteluun.

Mikkelin Golf on yksi Suomen vanhimmista golfseuroista. Yli 50 vuotta sitten perustettu yhdistys pyörittää Lentokentänpuiston golfkenttää muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Viime syksystä lähtien golfkentän kohtalo on kuitenkin ollut uhattuna. Syynä on Mikkelin kaupungin valmistelema uusi asemakaava, jossa golfkentän päälle on vedetty ”ruksit”.

”Syksyllä tuli uusi kaavaesitys, jossa koko golfkentän päälle oli kaavoitettu teollisuutta, kaupan suuryksiköitä ja asuinrakennuksia”, Mikkelin Golf ry:n puheenjohtaja Jukka Härkönen kertoi GoGolfille.

”Tällöin esitin kaupungin virkamiehille ensimmäistä kertaa, miten Mikkelin Golfille käy, mikäli kaavaesitys menee läpi. Golfkenttä tuhoutuu kaavassa täysin eikä seura tule tällaisesta muutoksesta todennäköisesti selviämään eikä kaavaa hyväksymään.”

Kaupungin esitys asemakaavamuutoksesta tuli Mikkelin Golfille yllätyksenä, sillä aiemmissa keskusteluissa virkamiesten kanssa mikään ei ollut viitannut siihen, että golfkenttä olisi uhattuna.  Päinvastoin. 

”Kaupungin tekninen johto kertoi kaavamuutoksen koskevan ainoastaan osayleiskaavan muita kuin kaupunkivihreitä alueita”, Härkönen sanoi.

Lentokentänpuiston olemassaolon kannalta tärkeä asia onkin juuri se, että voimassa olevassa osayleiskaavassa golfkentän alue on merkitty kaupunkivihreäksi. Sen päälle ei lain mukaan voi rakentaa. Osayleiskaava on voimassa vuoteen 2040 saakka.

”Asemakaava on alisteinen yleiskaavalle. Siitä huolimatta he yrittivät kaavoittaa kentän täyteen”, Härkönen ihmettelee.

Kaupunkiympäristölautakanta palautti asian valmisteluun

Mikkelin Golf otti tiistaina erävoiton, sillä eilisessä Mikkelin kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa asemakaavaluonnos palautettiin äänestyksen jälkeen uudelleen valmisteluun.

Mikkelin Golfin hallitus lähestyi ennen kokousta lautakunnan jäseniä kirjeellä, jossa he vetosivat golfkentän säilyttämisen puolesta.

Länsi-Savo-lehden mukaan palautusesityksen teki lautakunnan puheenjohtaja Pekka Heikkilä (vihr.). Syynä kaavaluonnoksen palauttamisen valmisteluun oli pitkälti se, että kaavaluonnos on golfkentän osalta osayleiskaavan vastainen.

”Golfkentän maankäytön muuttaminen oli yllätys, mutta vakavampi asia on se, että puolitoista vuotta vanha osayleiskaava ei merkitse mitään”, Heikkilä sanoi Länsi-Savossa.

”Kaupunkivihreäksi merkityn alueen ottaminen yritystoimintaan ei perustu mihinkään.”

Päätöksestä äänestettiin, ja lautakunnan puheenjohtajan esitys voitti äänin 9–4.

Mikkelin Golfin Härkönen on tyytyväinen, ettei kaavaluonnos edennyt eteenpäin.

”Vähän ollaan vielä varpaillaan, mihin tapaus menee, mutta ensimmäinen päätös oli meidän puolella”, Härkönen iloitsee.

Logistisesti keskeinen sijainti

Härkönen sanoo, että hänen on vaikea ymmärtää sitä, miksi kaupunki haluaa kaavoittaa juuri golfkentän päälle, kun Mikkelissä on tilaa joka puolella.

Syy on todennäköisesti se, että Lentokentänpuiston kenttä sijaitsee logistisesti keskeisellä paikalla Mikkelistä Jyväskylään johtavan tien varrella, eikä kentältä ole viitostielle kuin reilun kilometrin matka. Mikkelin torille golfkentältä on matkaa noin kolme kilometriä.

Golfkenttä sijaitsee myös lentokentän naapurissa. Uudessa asemakaavaesityksessä oli kaksi vaihtoehtoa, joista toisessa lentokentän yhteyteen kaavailtiin asuinkorttelia, jossa omakotitalojen yhteydessä olisi ollut pysäköintialue lentokoneille ja siitä suora yhteys kiitoradalle.

Lentokentän lisäksi golfkentän naapurustossa sijaitsee teollisuutta ja logistiikkakeskuksia. Viime kesänä Mikkelin Golf joutui sulkemaan rangen, kun sen viereen valmistui suuri kuljetusliikkeen terminaali, eikä harjoittelu ollut enää turvallista.

”Alkeiskurssit saimme sentään vedettyä pienissä ryhmissä, kun menimme rangen toiseen laitaan lyömään”, Härkönen sanoo.

Kaupungin tekninen johtaja Jouni Riihelä sanoi Länsi-Savolle, että koko kaavavalmistelussa on kyse pitkän tähtäimen maankäytön suunnittelusta ja tulevien vuosien maareserveistä.

GoGolfille Riihelä korosti, että kaavan tavoitteena on luoda seuraavan sukupolven Mikkeliä. Etelä-Savon maakunta kärsii muuttotappiosta, mutta Mikkelin asukasluku on säilynyt ennallaan viime vuosien ajan.

”Kyse ei ole lähiviikkojen uhkakuvasta. Ymmärrän seuraa, mutta ei tässä ole nyt erityistä ongelmaa”, Riihelä kertoi Länsi-Savon uutisessa.

Vuokrasopimuksen kanssa vitkuteltu

Kaupunki on osoittanut Mikkelin Golfille uudelle rangelle maata toisaalta kentän vierestä, mutta yhdistyksellä on ollut vaikeuksia päästä kaupungin kanssa sopimukseen koko golfkentän alueen maankäytöstä.

Mikkelin Golfilla on kaupungin kanssa toistaiseksi voimassa oleva sopimus maankäytöstä kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Vuonna 2008 rakennetun klubirakennuksen maanvuokrasopimus on voimassa vuoteen 2028 saakka.

”20 vuoden vuokrasopimuksen saaminen oli tuolloin edellytys pankkilainan saamiselle uuden klubirakennuksen rakentamista varten”, Härkönen sanoo.

Mikkelin Golf on vuodesta 2008 lähtien yrittänyt saada solmittua kaupungin kanssa pitkäkestoista, määräaikaista maankäyttösopimusta golfkentän alueesta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Keskiviikkona Härkönen oli puhunut kaupungin edustajan kanssa. Tämä oli luvannut viedä asiaa eteenpäin siten, että maankäyttöoiikeussopimus voitaisiin solmia vuoteen 2028 asti, jolloin se olisi yhteneväinen klubitalon vuokrasopimuksen kanssa.

Torstain Länsi-Savossa myös tekninen johtaja Riihelä kertoi, että maankäyttösopimus Mikkelin Golfin kanssa tehdään todennäköisesti määräaikaiseksi. GoGolfille Riihelä kertoi, että vuokrasopimusasia käsitellään lautakunnassa ensi viikolla.

Mikkelin Golf on perustettu vuonna 1967, ja se on tiettävästi Suomen 12:nneksi vanhin golfseura. Yhdeksänreikäisen Lentokentänpuiston lisäksi Mikkelissä on myös 18-reikäinen Annilan Golfkeskus.

Härkösen mukaan Mikkelin golftarpeisiin ei riitä yksi 18-reikäinen kenttä, sillä kesällä kuumimman sesongin aikana kentille on vaikea saada lähtöaikoja.

Etsi luettavaa