Hyppää sisältöön

Uuden major-aikataulun kritiikkiin yhtyi myös Jack Nicklaus

Tiger Woods ei ollut täydessä kunnossa The Openissa

Golfin major-kausi alkoi huhtikuun puolivälissä Augustassa ja päättyi kolme kuukautta myöhemmin Portrushiin. Aika meni nopeasti – monien mielestä vähän liiankin.

Täksi kaudeksi aiemmin elokuussa pidetty PGA Championship siirrettiin elokuulta toukokuulle. Syitä päätökseen on monia. 

Ensinnäkin PGA Tour halusi aikaistaa FedEx Cupin päättävien pudotuspelien pelaamista syyskuulta elokuulla, koska syyskuussa televisiokatsojien huomiosta kilpailevat Yhdysvalloissa suositun jenkkifutiskauden avausottelut. Toisekseen joka neljäs vuosi järjestettävät olympialaiset ajoittuvat juuri elokuulle.

Vaikka perustelut ovat hyviä, kaikki eivät ole niistä vakuuttuneita. Aiemmin päätöstä on kritisoinut esimerkiksi Justin Rose, mutta asiaan otti kantaa Jack Nicklaus, jonka sanoilla on tunnetusti painoarvoa golfissa.

18-kertaisen major-voittajan mielestä aikataulu pitäisi miettiä uudelleen. Nicklaus kertoi mielipiteensä BBC:n radiolähetyksessä.

”Ensinnäkin suuret kilpailut ovat liian lähellä toisiaan. Jos pelaajalla on vammoja tai peli huonossa kunnossa, hän ei ehdi toipua vammoista tai harjoitella peliään kuntoon”, Nicklaus muistutti.

”Toinen vaikutus on se, että pelaajat eivät pelaa suurten majorien välissä pidettäviä kilpailuja, mikä ei myöskään ole hyvä kiertueille. Tiedän, että rahalla on iso merkitys päätöksenteossa, mutta ei koskaan pitäisi menettää kunnioitusta majorien ja pelin historian suhteen.”

Nicklauksen mielestä kireä aikataulua vaikeuttaa myös Tiger Woodsin ennätysjahtia. Nicklauksella on 18 major-voittoa, ja Tiger otti uransa 15 major-voiton huhtikuussa Augustassa. Sen jälkeen peli ei ole kulkenut.

”Siitä tulee hänelle vaikeampaa, jos hän ei tunne kroppaansa täysin terveeksi”, Nicklaus sanoi.

Tästä saatiin viitteitä myös The Openissa, jossa Woods putosi cutista. Hän tippui jatkossa myös toukokuun PGA Championshipissä. Kesäkuun US Openissa Woods sijoittui 21:nneksi.

Nicklaus sanoi uskovansa, että Tiger kärsi selkäongelmista US Openin jälkeen ja että hän ei missään nimessä ollut sataprosenttisessa kunnossa The Openissa.

”Kukaan ei lähde valmistautumattoman vuoden viimeiseen majoriin, eikä varsinkaan Tiger. Uskon, että hänellä oli kipuja, eikä voinut valmistautua siksi kunnolla. On tärkeää, että hän tulee kuntoon ja voi hyvin. Sen jälkeen golf järjestyy kuin itsestään”, Nicklaus kertoi BBC:lle.

Lähde: Svenskgolf.se

Etsi luettavaa