Hyppää pääsisältöön
Ursula Wikstöm ahersi Espanjan avoimissa lauantaina 28 reikää yhteensä kuusi alle parin
LADIES EUROPEAN TOUR

Ursula Wikström päivän paras Espanjassa – bogeysuma pudotti Sanna Nuutisen seitsemänneksi

Tanskan Emily Kristen Pedersen (-9) otti "oman" paikkansa Espanjan avointen kärjessä. Ursula Wikströmin 28 reiän urakointi cut-rajan takaa oli lauantain kovin suoritus.

Espanjan avoimissa Guadalminan kentällä pelatttiin käytännössä koko valoisa aika. Toinen kierros saatiin valmiiksi iltapäivän pelaajien osalta vasta hieman ennen puoltapäivää. Viimeiset ryhmät pääsivät kierrokselleen  12.50, reilut viisi tuntia ennen auringon laskua.

Sanna Nuutisen (-4)  lisäksi suomalaisista selvisivät jatkoon Karina Kukkonen(+5),  Tiia Koivisto (+7) ja viimeisenä Ursula Wikström (+8) .

Jo aamupäivällä ahertaneista suomalaisista kovimmassa vireessä oli kolmanella kierroksella henkiin herännyt Wikström. Kieroksen tulos (67,-5) oli paras yhdessä kolmen muun pelaajan kanssa. 28 reiän päiväurakka meni kuusi lyöntiä parin alle, sijoitus on ennen viimeistä päivää 24:s. Kierrotulokset 78-74-67 antavat varmasti hyvän virtaa sunnuntaille.

Karina Kukkonen (76-73-70,70,+3) on mennyt tuloslistalla samaan suuntaan. Tiia Koivisto (74-77-72,+7) pelasi myös parhaan kierroksensa.

Sanna-nuutinenkatse840.jpg

Sanna Nuutisella on kauden viimeisellä kierroksella paljon saavutettavaa, vaikka  kärkeen on seitsemän lyöntiä.
Sanna Nuutisella on kauden viimeisellä kierroksella paljon saavutettavaa, vaikka kärkeen on seitsemän lyöntiä.
Tristan Jones / LET

Sanna Nuutisen toinen tila  avauskierrokselta (67,-5) on vaihtunut seitsemänteen sijaan tulosten 73-74 myötä. Nuutinen on tehnyt kierroksittain hyvän määrän birkkuja (7+3+4), mutta bogien (0/1x tupla+4+6) lukumäärä on suistanut hänet kärkitaistosta. Kolmannella kierroksella kuudesta bogista kolme tuli peräkkäin sisääntulossa, samoin kaksi ulosmenossa.

Neljännelle kierrokselle Nuutinen lähteen seitsemän lyöntiä Tourin ylivoimaista kuningatarta Emily Kristen Pederseniä jäljessä. Sijoitus on seitsemäs.

Pedersen on tehnyt vaatimatton kauden 2019 jälkeen jäätävän nousun huipulle ja ollut elokuusta eteenpäin omassa luokassaan Tourin pelaajista. Pedersenin varmuus, virheettömyys on tullut esiin kauden päätöskisassa, jossa hänellä on miinuksenaan kolmelta kierrokselta vain kaksi bogia ja yksi tupla. 

Espanjan avoimet, tulosseuranta