Hyppää pääsisältöön
Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen ovat top 10:ssä Kenian päätöskilpailussa.
Tristan Jones / LET

Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen upeassa vedossa itsenäisyyspäivänä

Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen kohensivat asemiaan toisella kierroksella. Wikström on tässä vaiheessa toisena ja Nuutinen neljäntenä.

Ursula Wikström jatkoi perjantaina hyviä otteitaan Keniassa pelattavassa Ladies European Tourin kisassa. Ursula paransi eilistä tulostaan kolmella lyönnillä ja nousi tässä vaiheessa kisaa toiseksi, kun toinen kierros on vielä kesken.

Eiliseen tapaan Wikström oli vahva kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla. Hän pelasi tänään tuloksen 68 ja nousi yhteistulokseen -5.

Kärkeen "Unskilla" on kuitenkin vielä kosolti matkaa, sillä Ruotsin Julia Engström on karannut kuuden lyönnin päähän tulokseen -11 (67-66).

Molempina kisapäivänä Wikström on ollut vahva kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla. Tänään hän pelasi takaysin (reitä 1–9) neljä alle parin, kun eilen hän latoi takaysillä (10–18) kolme birdieä ilman takaiskuja.

Koska moni kärkipelaaja on vasta kierroksen alussa, Wikströmin toinen sija ei välttämättä kestä päivän loppuun saakka. Varmuudella hän kuitenkin parantaa sijoitustaan eilisestä, jolloin hän oli jaettu kuudes.

Myös Suomen ykköspelaajaksi tällä viikolla noussut Sanna Nuutinen paransi osakkeitaan. Hän pelasi tänään tuloksen 68 (-4) ja on noussut nyt upeasti neljänneksi. Avauskierroksen Nuutinen pelasi pariin, joten neljä alle parin on hänen yhteistuloksensa.

elina_nummenpaa.jpg

Elina Nummenpää on kiinni jatkopaikassa.
Elina Nummenpää on kiinni jatkopaikassa.
Tristan Jones / LET

Tiia Koivisto paransi puolestaan eilisestä kierroksesta neljällä lyönnillä nousten tässä vaiheessa jo jaetulle 13 tuloksella par (74-70).

Krista Bakker on tuloksella +2 jaetulla 33. sijalla, mutta vasta kierroksen alussa samoin kuin tuloksessa +3 oleva Elina Nummenpää.

Vaikka Noora Komulainen paransi eilisestä kahdella lyönnillä, tulee hänen kohtalokseen pudota jatkosta kauden päätöskissa. Komulaisen tulos on +8 (77-75). Ennustettu cut-raja on tällä hetkellä +5.

Tulospalvelu