Hyppää sisältöön

Ursula Wikström jätti Atthaya Thitikulin taakseen Marbellassa: ”Suomalaisia oli ilahduttavan paljon kannustamassa läpi kierroksen”

Ursula Wikström piti toisen kierroksensa jälkeen pitkään kärkipaikkaa klubitalolla tuloksillaan (72-68

Ursula Wikström (72-68,-4) nousee ennen viikonlopun kierroksia viiden ensimmäisen joukkoon LET:n päätöskisassa Los Naranjosin kentällä.

Ursula Wikström teki toistamiseen neljästä suomalaisesta parhaan tuloksen LET:n kilpailukauden päättävässä Espanjan avoimissa mestaruuskisoissa. 
Talma Golfia edustavan Wikströmin  tuloksen (68,-4) arvoa lisää se, että Atthaya Thitikulin kirittäjäksi ennakoitu suomalainen jätti kiertueen ylivoimaisesn ykköspelaajan kahdella lyönnillä taakseen.

Wikström upotti kierroksellaan neljä birdieputtia sortumatta yhteenkään bogiin.
”Se oli sellainen semihyvä kierros. Sain jonkun putinkin sisään, tatsi viheriöihin oli eilistä parempi. Tosi kivaa oli pelata kun suomalaisia oli mukavan paljon kiertämässä läpi kierroksen”, Wikstöm iloitsi päivänsä jälkeen.

Kierroksen päättyessä 13:s sija oli vaihtunut kolmanteen sijaan. Edellä olivat vain kotimaansa mestaruutta janoavat Carlota Ciganda sekä Fatima Fernandez Cano. Anne-Lise Caudal kiri viimeisillä reiíllä kahdella birdiellään ohi jättäen Wikströmin neljänneksi ja lauantaille toiseen ryhmään.

Sanna Nuutinen teki pientä nousua (73-72,+1) eikä kärkikymmenikköön ole matkaa kuin kolme lyöntiä.
Krista Bakkerin (75-75,+6) sijoitus kisan puolivälissä on päälle 50:n. Pelit jatkuvat, sillä cuttia ei kahden kierroksen jälkeen ole 72 pelaajan kisassa, jossa palkintorahaa jaetaan peräti 600 000 €.

Tiia Koivisto (79,+7) löysi toisena päivänä uuden kipinän peliin ollen ennen viimeistä reikäänsä yhden alle.

Golf.TV näyttää myös kisan kaksi viimeistä kierrosta suorina lähetyksinä

Tulospalvelu

Etsi luettavaa