Hyppää sisältöön

Ursula otti oman paikkansa Messilän LETAS-kisassa

Ursula Wikström on aloittanut kauden 2019 hyvin

Ursula Wikström on siirtynyt kärkeen Messilässä pelattavassa LETAS-kilpailussa. Kaikkiaan yksitoista suomalaista jatkaa kisaa päätöskierroksille.

Lahden Messilä Golfissa pelattava Viaplay Finnish Openissa edetään suomalaiskomennossa, sillä kahden kierroksen jälkeen kilpailun kärjessä on Ursula Wikström.

Kymen Golfin kunniajäsen mutta nykyään Golf-Talmaa edustava konkari pelasi tänään päivän parhaan tuloksen, 68 lyöntiä, ja nousi yhteistulokseen neljä alle parin. Eroa toisena olevaan Saksan Laura Fünfstückiin ja Ruotsin Emma Nilsoniin on lyönti.

Toinen suomalaisonnistuja tänään oli Sanna Nuutinen, joka pelasi niin ikään kierroksen 68 lyönnillä. Nuutinen on nyt tuloksessa -2 ja vain kaksi lyöntiä Wikströmiä perässä.

Myös nuori Krista Junkkari jatkoi hyviä otteitaan. Amatööri on tuloksessa par kierrettyään tänään kentän kaksi yli parin. Avauskierroksen jälkeen kolmantena ollut Junkkari mahtuu edelleen kärkikymmenikköön.

Suomalaisista myös Emilia Tukiaisella on vielä sanansa sanottavaan kisassa. Hän on viisi lyöntiä kärjestä tuloksessa +1.

Suomalaisia pelaajia pääsi kahdelle viimeiselle kierrokselle yhteensä yksitoista. Nimekkäin putoaja oli Noora Komulainen, joka on kuulunut parhaiden naisammattilaistemme joukkoon jo vuosia.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa