Hyppää pääsisältöön
Sami Välimäki pääsi tuulettamaan Oman Openin voittoa maaliskuun alussa.
Getty Images

Upota vasemmalta oikealle breikkaavat putit

Tällä viikolla PGA-valmentaja Timo Karvinen perehdyttää GoGolfin lukijat kaltevien puttien upottamiseen.

Oikeakätiselle pelaajalle vasemmalta oikealle kallistuvat putit ovat tilastojen perusteella heikompia kuin toisinpäin. Vaikka pelin aikana ei pelaaja saisi näin ajatellakaan, on upotusprosenteissa merkittävä ero.

valimaki.jpg

Timo Karvisen valmennettava Sami Välimäki upotti Omanissa päätösreiällä viisimetrisen putin, jonka ansiosta hän eteni playoffiin ja lopulta voittoon Omanissa maaliskuun alussa.
Timo Karvisen valmennettava Sami Välimäki upotti Omanissa päätösreiällä viisimetrisen putin, jonka ansiosta hän eteni playoffiin ja lopulta voittoon Omanissa maaliskuun alussa.
Getty Images

Puttien upotuksessa on lopulta kyse siitä, onko valittuun suuntaan lyöty oikealla vauhdilla.

Hahmota linja tarkasti

Kaltevien puttien perussääntö on, että kaikki putit pelataan suoraan johonkin linjaan. Vasemmalta oikealle kallistuvia putteja ei yleensä tähdätä riittävästi vasemmalle.

Paitsi lavan tähtäys myös vartalon linjaus on usein liian suoraviivaisesti kohti kohdetta pelaajan sitä tiedostamatta.

Linjan muoto ja vauhti vaihtelee suuresti sen mukaan putataanko ylä- vai alamäkeen tai tasaisella. Onko pelaajan päätös lirutus, naulaus vai normaalivauhtinen putti.

Käytä linjan hahmottamiseen seuravaa prosessia:

  1. Aloita griinin lukeminen hahmottaen suunta josta pallo putoaa reikään ruohon korren tarkkuudella. Vahvasti kallistuvissa putoamisen suunta voidaan katsoa joko reiän takaa tai oletetun breikkikaarteen takaa.
  2. Lue linjan kokonaisuus pallon takaa päättäen breikkipiste jonka kautta pallo kulkee pudoten reikään valitun ruohonkorren kautta.

Tunne vauhti valittuun linjaan

Kun linja ja vauhti on päätetty, voi vauhdin tunnetta hakea erilaisin aistein toteutetuilla harjoitussvingeillä. Koska vauhti on jo päätetty, tulisi harjoitusputtien olla niin hyviä, että pallo putoaisi jo niillä reikään.

Tee ensin harjoitusputti pitämällä katseen reiässä. Tunne vauhti breikkipisteestä putoamiskohtaan.

Lyö sen jälkeen toinen harjoitusputti katse pallon kohdalla tuntien kokonaissuorituksen. Puttaa tämän jälkeen päätettyyn suuntaan vahvasti sitoutuen valittuun linjaan.

Timo Karvinen on toiminut maajoukkuevalmentajana neljässä eri maassa ja valmentaa nykyään muun muassa Sami Välimäkeä. Hän opettaa Espoon Golfseurassa ja talvisin Season Golfissa. Osoitteessa timokarvinen.com lisätietoa Timon opetustarjonnasta.

GoGolf suosittelee