Hyppää sisältöön

United Golf Group asetettu konkurssiin – Jari Koski: ”Pienosakkaat ampuivat kuolettavat laukaukset”

United Golf Groupin perustivat Kari Laakso

Kaksi vantaalaista golfkenttää ja yhden espoolaisen golfin harjoittelukeskuksen omistava United Golf Group on mennyt konkurssiin. Osaomistaja Jari Ronkaisen mukaan konkurssi olisi vielä peruttavissa.

UNITED GOLF GROUPIN eli UGG:n tarina on näillä näkymin päättynyt. Vantaan käräjäoikeus asetti yrityksen konkurssiin viime torstaina. United Golf Group omisti Vantaan Golfpuiston, Vantaalla sijaitsevan Hiekkaharju Golfin ja Espoon Leppävaarassa toimivan Continental Golf Parkin, joka on golfin harjoittelukeskus.

Yrityksen haki konkurssiin Hanna-Leena Ronkainen Oy eli HLR Golf. UGG oli sille velkaa konkurssipäätöksen perusteella noin 45 000 euroa, jonka päälle tulevat korot ja perimiskulut. Saatavat ovat peräisin opetus- ja hallintotöistä.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että HLR Golfin omistavan Hanna-Leena Ronkaisen mies Jari Ronkainen omistaa Golf Management Groyp Oy:n (GMG) kautta 5 prosenttia UGG:n osakkeista. Aiemmin myös Hanna-Leena Ronkainen oli osakkaana GMG:ssä, mutta Jari Ronkainen osti viime talvena vaimonsa osakkeet.

”Totta on, että UGG on asetettu konkurssiin. Sen takana ovat Ronkaiset, joilla oli kaikista vähiten menetettävää – ampuivat kuolettavat laukaukset”, sanoo United Golf Groupin hallituksen jäsen Jari Koski.

Koski toimi ennen UGG:n hallituksen puheenjohtajana, mutta erosi tehtävästä 31.5. Uutta puheenjohtajaa yrityksen hallitukseen ei ehditty valita.

 

UNITED GOLF GROUPIN omistajilla oli keskinäisiä riitoja. Kosken mukaan suurimmat omistajat yrittivät löytää ”vaikka minkälaista sovintoa, mutta mikään ei auttanut.” Jari Ronkaisen mukaan konkurssi on kuitenkin vielä vältettävissä, sillä kahdeksan päivän valitusaika on päättymässä. Konkurssihakemuksessa näyttäisi olevan ainakin osittain kyse valtataistelusta.

”Tällä hetkellä neuvottelemme keskenämme jo syksyllä aloitettuja omistusjärjestelyitä. Valitettavasti näkemyserot ovat valtavat ja vaikeaa on, jo julkisuuteenkin tulleiden rikosepäilyjen johdosta. Konkurssi on peruttavissa ja sen todennäköinen laajeneminen tytäryhtiöön on peruttavissa vielä huomiseen klo 16 mennessä. Peruminen ja sen ehdot vaativat yksimielisyyttä kaikilta omistajilta ja konkurssiin hakeneen yhtiön suostumusta”, hän sanoo.

”Jos Kari Laakso (UGG:n sijoittaja ja yksi omistaja) ja minä saamme johdon ja enemmistön käsiimme ja rahoitettua yhtiötä järkevästi, konkurssi voidaan välttää”, Ronkainen korostaa.

 

KONKURSSIPESÄNHOITAJAKSI on nimetty asianajaja Aatu Piispanen. Hän ei tässä vaiheessa kommentoinut, mitä United Golf Groupin kuuluville tytäryrityksille eli Vantaan Golfpuisto Oy:lle ja Tikkurilan Golfkeskus Oy:lle tapahtuu.

”Konkurssi alkoi viime viikolla ja vielä on aikaista ottaa mitään kantaa, mitä niille tapahtuu. Toistaiseksi ne ovat olleet auki. Asiat etenevät pikku hiljaa ja parhaillaan selvitellään, miten asiassa edetään”, Piispanen muotoilee.

Continental Golf Parkia pyöritti UGG itse, joten sen toiminta on ensimmäisenä liipasimella. Todennäköistä on, että konkurssipesä yrittää myydä rangen liiketoiminnan, jolloin siitä voisi saada suurimmat rahat – mikäli siis UGG:n omistajat eivät pääse sopuun huomisen aikana.

”Pesänhoitajan tehtävä on selvittää velat ja varat sekä liiketoiminnat. Niitä pitää alkaa sitten realisoimaan”, Piispanen kommentoi yleisellä tasolla.

Jari Kosken mukaan golfkenttien toiminta jatkuu ainakin toistaiseksi entisellään.

”Tytäryhtiöiden asiat pyritään hoitamaan niin, että niiden toiminta jatkuu keskeytyksettä ja näin varmaan tapahtuukin”, Koski toteaa.

 

MYÖS TYTÄRYHTIÖ Vantaan Golfpuistolla on omat haasteensa, sillä sitä haettiin aiemmin konkurssiin. Konkurssihakemus raukesi, kun Vantaan Golfpuisto Oy kuittasi maanvuokravelkansa Vantaan kaupungille ja lannoitteista ja siemenistä syntyneet velkansa Schetelig Oy:lle.

Viime vuonna avattu kenttä on kuitenkin ollut toistaiseksi koko kauden kiinni. Vantaan kaupunki on myös jättänyt tutkintapyynnön Vantaan Golfpuistoa vastaan. Kaupungin mukaan VaGon rakennustyömaalle on läjitetty luvatta ylijäämämaata pääkaupunkiseudun rakennustyömailta.

”Olin osaomistajana yllättynyt, että UGG jätti maksamatta konkurssiuhkaisen saatavan. Olihan edellisellä viikolla ”järjestynyt” varoja VaGo Oy:hyn josta hoidettiin kaupunkin vuokrarästit ja muitakin laskuja konkurssin välttämiseksi”, Jari Ronkainen viestitti.

Konkurssiin julistamisessa on 8 päivän valitusaika, ja sen sisällä hakijayhtiö voi vielä peruuttaa konkurssin. UGG asetettiin konkurssiin 12.7.

Jari Ronkainen sanoo, että HLR Golf Oy:n toimivassa johdossa ja hallituksessa ovat Erja Helen-Salonen ja Hanna-Leena Ronkainen.

 

UNITED GOLF GROUPILTA jäi maksamattomia laskuja muillekin yrityksille kuin Hanna-Leena Ronkainen Oy:lle. UGG jäi velkaa myös esimerkiksi Mika Saastamoisen Gripster-nimiselle yritykselle 11 000 euroa. Pienyrittäjälle kyseessä on suuri summa.

Saastamoisen saatava on jo viime vuodelta, jolloin hänen yrityksensä järjesti gripinvaihtopäiviä Hiekkaharjussa. Lisäksi Gripster pyöritti pro shopia Continental Golf Parkissa.

”Yrityksen (UGG) piti tilittää minulle rahat kerran kuussa laskuja vastaan. Laskut tein, mutta en saanut rahoja. Siihen meni sitten aika iso osa viime vuoden tuloksesta”, Saastamoinen harmittelee.

United Golf Group perustettiin vuonna 2016. Alla video yrityksen tiedotustilaisuudesta, jossa kerrotaan yrityksen perustamisesta ja siihen liittyneistä yrityskaupoista.

 

Etsi luettavaa