Hyppää sisältöön

Uhkapeliaddiktio vai pelimiehen suoritus – Jordanin hurjat golftarinat hämmästyttävät

Michael Jordan saattoi ennen virallista työpäiväänsä vetäistä pari rundia golfia ja paljon olutta

Michael Jordan on aina tunnustautunut kovan luokan golffariksi. Ajoittain ammatin ja golfin yhdistäminen vaati mielikuvitusta ja Jordan ei paljon illan matseista stressannut.

Michael Jordan oli jo aktiiviuransa aikana myös aktiivinen golfari. #23 tykkäsi viettää pelipäivinään myös aikaa golfkentällä. Eräs tarina juontaa juurensa Clevelandiin, jossa Jordan sai peliseurakseen  Jeremy Roenickin, joka on itse entinen NHL-tähti. 

”Michaelin kanssa sovittiin treffit aamulla golfkentälle. Hänellä oli illalla matsi Cavalliersia vastaan. Mukana kierroksella oli reilusti kylmää olutta. Kierroksen jälkeen ajattelin, että nyt varmaan poistumme kun MJ oli hävinnyt pari tonnia ja illalla oli matsi”, Roenick alusti. 

Ei kuitenkaan, sillä Jordan päätti, että on aika toisen kierroksen. Kaverukset varustautuivat taas hakemalla lisää kaljaa klubilta mukaan ja lähtivät pelaamaan. Jälleen Jordan oli häviävänä osapuolena. 

”Olimme juopotelleet ja pelanneet läpi iltapäivän ja Michaelilla oli joidenkin tuntien päästä ottelu. Sanoin, että nyt on varmaan oikea aika soittaa vedonvälittäjälleni ja laittaa voittamani rahat Clevelandin puolesta”, Roenick jatkoi Golf.comin jutussa. 

Jordanilla oli kuitenkin parempi idea: 

”Lyön kaikista häviämistäni rahoista vetoa, että teen yli 40 pistettä ja voitamme yli 20 pisteellä”

Roenick otti vedon kiinni. Chicago Bulls voitti ottelun 26 pisteellä ja Jordan teki mukavat 52 pistettä ottelussa. Samassa haastattelussa hän sanoi pitävänsä Jordania kautta aikojen parhaana urheilijana. 

Dream Teamin pelatessa Olympialaisissa Barcelonassa vuonna 1992 Jordanin ottelupäivän rutiineihin kuului myös 36 reikää golfia ennen iltaotteluita. Jordan on tunnettu suurista panoksistaan golfissa. Myös muut vedot ja uhkapeli ovat varjostaneet Jordanin uraa ja sen jälkeistä aikaa. 

Etsi luettavaa