Hyppää pääsisältöön
PGA pro Marko Kumm opetti Yökoriksen vetäjille golfin saloja.
Yökoris

Tyttö joka donkkaa kokeili svingiä – yökoriksen porukka innostui golfista ja mielikuvat eliittilajista karisivat

Yökoriksen vetäjät innostuivat golfista siinä määrin, että Yökoris alkaa järjestää yhdessä GoGolfin kanssa monikulttuurisia, matalan kynnyksen golftapahtumia.

Yökoris järjestää matalan kynnyksen liikunnallista toimintaa nuorille ikään ja sukupuoleen katsomatta. HNMKY:n käynnistämän toiminnan keskeisenä ideana on ollut luoda monikulttuuriselle nuorisolle yhteisö, jolla on mielekästä toimintaa ja johon jokainen voi tuntea kuuluvansa.

Tapahtumat ovat viihteellisiä: dj soittaa musiikkia, jonka tahdissa pelataan korista ja muita lajeja eri puolilla. Pääkaupunkiseudun lisäksi tapahtumia järjestetään nykyään myös Turussa, Tampereella ja Oulussa.

”Välillä tuomme tapahtumiin mukaan jonkun tunnetun dj:n ja katutanssijan”, sanoo Olsi Marko, joka on hankkeen vetäjä.

Olsi on Albaniasta kotoisin oleva liikunnanopettaja, joka muutti Suomeen vuonna 2006. Yökorista hän ryhtyi vetämään vuonna 2010. Kymmenessä vuodessa siitä on kehittynyt merkittävä nuorten liikuttaja.

Tapahtumat on suunnattu 15-29-vuotiaille, mutta ikärajoja ei ole, vaan kaikki ovat tapahtumiin tervetulleita ikään ja taustaan katsomatta.

yokoris_svingi.jpg

Yökoriksen vetäjät ovat urheilullista porukkaa, jotka omaksuivat uusia asioita nopeasti.
Yökoriksen vetäjät ovat urheilullista porukkaa, jotka omaksuivat uusia asioita nopeasti.
Yökoris

Olsi kertoo, että koripallon lisäksi samalla idealla kokeillaan myös muita lajeja, kuten lentopalloa, salibandyä ja jalkapallo. Viime viikolla Yökoriksen vetäjät kävivät tutustumassa golfiin GoGolfin kutsumana. GoGolf Rangella Leppävaarassa. Tapahtuma sujui hyvin. Yökoriksen vetäjät innostuivat golfista siinä määrin, että Olsin mukaan tarkoituksena lisätä jatkossa golf lajikirjoon mukaan.

”Tavoite on, että voisimme alkaa järjestää golftapahtumia samalla idealla kuin Yökorista. Annetaan ihmisille mahdollisuus suorittaa green card ja viettää hyvä tapahtuma”, Olsi kertoi.

Olsin mukaan monella maahanmuuttajalla on golfista elitistinen ennakkoluulo. Se karisi Leppävaarassa. 

”Me olemme mieltäneet golfin eliittilajiksi ja luulleet, että golfkentille on vaikea päästä, mutta nyt saimme lajiin kontaktin ja huomasimme, että kynnys onkin matala”, Olsi kiitteli.

yokoris.jpg

Yökoriksen golftapahtumaan osallistui myös maajoukkuetason pelaajia. Awak Kuieria (oik.) pidetään maailmanlaajuisesti superlahjakkuutena.
Yökoriksen golftapahtumaan osallistui myös maajoukkuetason pelaajia. Awak Kuieria (oik.) pidetään maailmanlaajuisesti superlahjakkuutena.
Yökoris

Demotilaisuus tehtiin samalla idealla kuin Yökoris-tapahtumat. Leppävaarassa mukana oli dj telttoineen. Musiikki soi, kun GoGolfin pro Marko Kumm perehdytti 25 Yökoriksen vetäjää golfin saloihin. Osallistujat olivat urheilullista ja sosiaalista porukkaa, jotka omaksuivat lyöntitekniikan Kummin mukaan hyvin.

Mukana oli myös Suomen kenties kaikkien aikojen lupaavin naiskoripalloilija Awak Kuier. Hän nousi muutama vuosi sitten tunnetuksi, kun video jossa Kuier donkkaa levisi sosiaalisessa mediassa ympäri maailman. Kuier oli tuolloin 15-vuotias.

18-vuotias Kuier solmi hiljattain ammattilaissopimuksen Italian Serie A:ssa pelaavan huippujoukkueen Virtus Eirene Ragusan kanssa, jonne hän siirtyy ensi kaudeksi. Sen jälkeen tavoitteena on naisten NBA.

Golfpalloa Kuier löi muiden vetäjien tapaan hyvin.

”Kyseessä oli kuuliainen ryhmä, ja heillä oli mielenkiintoa golfia kohtaan. He löivät todella hyvin golfpalloa, minkä ymmärtää hyvin, kun mukana oli maajoukkuetason koripalloilijoita. Onnistumisista iloittiin kunnolla ja illan aikana oli menoa ja meininkiä”, Kumm sanoo.

Kumm uskoo, että illan aikana ennakkoluulot karisivat, kun osallistujille kerrottiin, että golf on nykyään kansanurheilu, eikä pelaaminen ole kallista.

Yökoris tekee merkittävää työtä. Esimerkiksi viime vuonna sen tapahtumiin osallistui peräti 26 000 ihmistä. Jatkossa tarkoituksena on, että golf voisi tulla mukaan lajikirjoon. Toinen Yökoris-tapahtuma järjestettiin eilen maanantaina Leppävaarassa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

WE WEDNESDAY💚 YÖKORIS GOES GOLF Yökoriksen porukka pääsi suorittamaan GreenCardit hyvässä seurassa yhdessä @gogolfrange @gogolffi ⛳️ Sää ja ilmapiiri oli mitä parhain golfin saloihin tutustumiseen☀️🌱💛 Kiitos paljon tästä mahdollisuudesta GoGolf! Yökoris members had the chance of getting themselves a GreenCard together with @gogolfrange @gogolffi⛳️ What a great atmosphere to learn to golf! Thank you so much GoGolf! #yökoris #yökorishki #gogolffi

Henkilön Yökoris Helsinki (@yokorishelsinki) jakama julkaisu Heinä 1, 2020 kello 1.57 PDT

”Juuri tällaisia uusia avauksia golf tarvitsee. Upeaa oli myös huomata, että golfarit tulivat tarjoamaan välineitään lainaksi nuorille. Nuorille järjestämme tapahtumia ja aktivoimme myös omatoimiseen harjoitteluun Leppävaaran rangella. Kipinän saaneet viemme ehdottomasti tutustumaan myö Kurk Golfin kentälle ja autamme tarvittaessa myös varustehankinnoissa". GoGolfin toimitusjohtaja Mikael Hästbacka sanoo.

GoGolf suosittelee