Hyppää pääsisältöön
Jarno Juuti

Tuuli mittaa pelitaitojasi – näin selviät paremmin tuulisissa olosuhteissa

Tuulessa pelaaminen vaatii usean eri taidon yhdistämistä. Käytätkö tuulta apuna vai taisteletko sitä vastaan? Tällä viikolla huippuvalmentaja Timo Karvinen kertoo, miten selviät syksyn tuulisissa oloissa.

Viimeisten viikkojen aikoina on tuullut melko tavalla. Tuulessa pelaaminen vaatii pelaajalta paitsi pelaamisen taitoja myös adaptoitumista vallitseviin olosuhteisiin.

Toisin sanoen tuulessa pelaaminen vaatii tarkkaa lyönnin suunnittelua. Sen lisäksi palloa pitää pystyä pelaamaan joko matalana tai korkeana.

Vahva päätös

Tuulisissa olosuhteissa täytyy olosuhteet arvioida huolella ja tehdä selkeä päätös siitä, miten pelaat lyöntisi. Tuulen suunta, matkan arviointi, mailavalinta ja lyöntiin sitoutuminen vaativat pelaajalta vahvoja päätöksiä. Voidaankin sanoa, että lyönti on puoliksi tehty, kun mielikuva sen toteutuksesta on selkeä.

karvinen_1-4.jpg

Jarno Juuti

Matala lyönti vastatuuleen

Matalassa rautalyönnissä mailavalinta ja svingin lujuus ovat ratkaisevassa roolissa.

karvinen_5_6.jpg

Jarno Juuti

Siirrä pallon paikka vartalon painopisteen taakse ja pidä kädet edessä. Huomaa mailavalinnassa, että nostokulma pienenee merkittävästi. Grippaa mailasta alempaa kiinni ja avaa jalkojen stanssia hieman.

karvinen_7-8.jpg

Jarno Juuti

Svingaa normaalia lyhyemmällä taakseviennillä ja svingaa pehmeästi, jotta takakierre ei nosta palloa lentoradan lopussa ylös. Osumakulma alaspäin ja passiiviset rannekulmat saatossa takaavat sen, että lentorata pysyy matalana loppuun saakka.

Myötätuuleen korkeana

Myötätuulessa on vaikeutena pallon pysähtyminen varsinkin pidemmillä raudoilla. Tällöin voidaan pelata korkeakaarinen ns. takaa-ajo lyönti.

Pallon paikka on selkeästi painopisteen etupuolella, kuitenkin niin että mailan nostokulmaa ei lisätä. Työnnä kämmenet eteenpäin hakien tunnetta pystysuorasta mailanvarresta.

karvinen_9-10.jpg

Jarno Juuti

Osumakulma on loiva ja vartalon painopiste osuman takana. Pallon lähtökulma on korkea, se kiipeää korkeaan lakipisteeseen ja putoaa pehmeästi maahan. Lyönti on varsin käyttökelpoinen pidemmillä raudoilla etenkin tiiltä pelattaessa.

Timo Karvinen on toiminut maajoukkuevalmentajana neljässä eri maassa ja valmentaa nykyään muun muassa huippulupaus Sami Välimäkeä. Karvinen opettaa GoGolf Rangella Leppävaarassa ja marraskuun alusta lähtien GoGolf Loungessa Espoon Kerassa. Osoitteessa timokarvinen.com lisätietoa Timon opetustarjonnasta.

GoGolf suosittelee