Hyppää sisältöön

Tuleeko viheriöllä liikaa lyöntejä? Puttaa etukierrettä, niin onnistut paremmin

Puttituntuma ja pallon pysyminen linjalla helpottuu, kun pallo pyörii tasaisesti griinin pinnalla, muistuttaa huippuvalmentaja Timo Karvinen.

Pallon rullaukseen vaikuttavat samat osuma-alueen tekijät kuin täydessäkin lyönnissä. Ainoana lisänä on se, että pallon kitka maata vasten muuttaa pallon reagointia.

Putatessa palloon voi tulla etu- tai takakierrettä tai sivukierrettä. Sivukierre vaikuttaa yleisesti vasta yli kolmen metrin puteissa. Se syntyy pääasiallisesti lavan asennosta osumahetkellä. Jos kierteen määrä on pieni, muutos tehdään yleensä putterin fittauksella, mutta suurempi kierre vaatii tekniikan tarkistamisen.

Optimaalinen pallon nousukulma osumassa on noin kaksi astetta riippuen ruohon laadusta. Mahdollisimman aikainen pyörintä eteenpäin takaa tasaisen pallon rullauksen sen eri vaiheissa. Tätä edistävä etukierre syntyy, kun liike suuntautuu ylöspäin pienellä mailan nostokulmalla.

Yhden käden yläkierteet

Yhden käden putit antavat hyvän tuntuman, miten mailan tulee liikkua yläkierteisessä putissa. Taita oikean käden ranne eteenpäin pienentäen mailan nostokulmaa ja puttaa niin, että lapa nousee saatossa kuitenkaan lisäämättä nostokulmaa.

Nosta maila tiiportin yli

Aseta vähän palloa leveämpi tiiportti puttilinjalle ja puttaa siitä läpi. Anna vasemman hartian nousta saatossa ylös nostaen kämmenet loivasti ylöspäin.

Maila nousee tiiportin yli saatossa. Näin lisäät mailan nousevaa kulmaa.

Suuntatikku kainaloissa

Puttaa suuntatikku kainaloissa. Kontrolloi suuntatikun asennolla hartioiden toimintaa. Pitämällä tikku enemmän puttilinjan suuntaisena lisäät vasemman hartian nousua ja kämmenten nousukulmaa osumassa.

Timo Karvinen on toiminut maajoukkuevalmentajana neljässä eri maassa ja valmentaa nykyään muun muassa huippulupaus Sami Välimäkeä. Karvinen opettaa Espoon Golfseurassa ja talvisin Season Golfissa. Osoitteessa timokarvinen.com lisätietoa Timon opetustarjonnasta.

Etsi luettavaa