Hyppää sisältöön

Trumpin skottikenttien tappioputki jatkui – Lymyileekö väistyvä presidentti virkaanastujaisten aikaan Turnberryssä?

Donald Trumpin yhtiö omistaa kaksi kenttää Skotlannissa.

Presidentti Donald Trumpin golfkentät tekivät Skotlannissa merkittäviä tappiota vuonna 2019. Skottilehti spekuloi, että Trump saattaisi olla virkaanastujaisten aikaan Turnberryn-resortissaan.

Englantilainen Guardian-lehti uutisoi, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin golfkentät Skotlannissa tekivät vuonna 2019 merkittäviä tappioita.

Trumpilla on Skotlannissa kaksi kenttää: Trump International Scotland ja Trump Turnberry Resort. Lehden mukaan Skotlannin-golfkentät olisivat tehneet yhteensä yli 3,7 miljoonan euron miinusmerkkisen tuloksen vuonna 2019.

Trumpin Turnberry -kentän emoyhtiö Golf Recreation Scotland olisi tehnyt noin 2,5 miljoonan euron tappion ja Aberdeenissa sijaitsevan Trump International -kentän tappiot olisivat olleet 1,2 miljoonan euron luokkaa.

Guardian kertoi, että Aberdeenissä sijaitseva Trump Internationalin taloutta olisi paikattu perheen säätiön myöntämällä yli 1,3 miljoonan euron lainalla. Kentän liikevaihtoon suhteutettuna tappiosumma on huima, sillä liikevaihtoa kertyi vuonna 2019 noin 3,5 miljoonaa euroa.

Turnberryn tappioita selittävät kenttään tehdyt mittavat investoinnit. Vuoden 2019 hyvä uutinen on se, että Guardianin mukaan kentän operatiivinen tulos olisi ollut plussalla ensimmäistä kertaa Trumpin aikakaudella. Trumpin yhtiö osti kentän vuonna 2014, minkä jälkeen siihen on investoitu paaleittain riihikuivaa.

Taloustilannetta on tukaloittanut myös aiempien vuosien tappiot.

Turnberryyn käytetty lähes 200 miljoonaa euroa?

Majakka on Turnberryn golfkentän kuuluisa maamerkki.

Majakka on Turnberryn golfkentän kuuluisa maamerkki.

Getty Images

 

Turnberryn operatiivinen tulos olisi ollut 350 000 euroa voitollinen, mikä mahdollisti sen, että yhtiö olisi ensimmäistä kertaa historiansa aikana pystynyt lyhentämään lainojaan. 

Lyhennettävää riittää, sillä lehden mukaan Trumpin Skotlannin-kohteilla on velkaa yhteensä peräti 175 miljoonaa euroa. The New Yorker -lehti kirjoitti vuonna 2018, että Trump olisi investoinut Turnberryyn yhteensä lähes 200 miljoonaa dollaria. Lehti arvioi resortin maksaneen Trumpille 60 miljoonaa dollaria.

Trumpin perhe on sanonut, että Turnberryn osto ja merkittävät uudistukset on rahoitettu perheen omista varoista, mutta New York Times raportoi vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien alla, että Trump olisi lainannut Turnberryn kunnostustöitä varten rahaa Deutsche Bankista. Lainan vakuutena olisi lehden mukaan käytetty presidentin omistamaa golfresortia Miamissa.

Kentän liiketoimintaan nähden lainojen määrää voi pitää huimana, sillä vuonna 2019 Turnberryn liikevaihto olisi noin 22 miljoonaa euroa. Turberryyn kuuluu kaksi kenttää ja suuri resort, ja se työllistää kausityötekijät mukaan lukien yli 500 ihmistä.

Vuoden 2020 talouslukuja ei luonnollisesti ole vielä kerrottu ulos. Koronavirus on tehnyt golfkenttien talouteen loven, koska kansainvälinen matkustus on ollut koronapandemian vuoksi vähäistä ja kentät ovat olleet rajoitusten vuoksi pakotettuja sulkemaan ovensa pariin otteeseen.

Esimerkiksi Eric Trump on varoittanut pandemian vaikuttaneen kohteiden talouteen merkittävästi.

Lentääkö Trump Skotlantiin virkaanastujaisten alla?

Neljä vuotta sitten väistyvät presidentti Barrack Obama oli läsnä Donald Trumpin virkaanastujaisissa.

Neljä vuotta sitten väistyvät presidentti Barrack Obama oli läsnä Donald Trumpin virkaanastujaisissa.

Getty Images

Trumpin virkakausi päättyy 20.1. Sen jälkeen Yhdysvaltain presidentiksi nousee Joe Biden.

Skotlantilainen Sunday Post lehti spekuloi maanantaina sillä, että presidentti saattaisi oleilla virkaanastujaisten aikaan juuri Turnberryssä. Lehden arvio perustuu siihen, että Turnberryn lähellä sijaitsevaa Prestwickin lentokenttää on informoitu, että Yhdysvaltain asevoimien Boeing 757 -lentokone saattaa laskeutua kentälle virkaanastujaisten alla 19.1.

Kone on yleensä ollut Trumpin Melanie-vaimon käytössä virkamatkoilla, mutta Trump itsekin on käyttänyt lentokonetta silloin tällöin.

Spekulaatiota on voimistanut se, että Yhdysvaltain armeijan tiedustelukone olisi pörrännyt Turnberryn resortin yllä marraskuussa. Tämä on yleensä viitannut siihen, että Trump viettäisi pidemmän aikaa kyseisissä maisemissa.

Sen paremmin Valkoinen talo kuin Prestwickin lentokenttä eivät ole vastanneet median tiedusteluihin Trumpin mahdollisesta tulevasta Skotlannin-matkasta virkaanastujaisten aikaan.

Yleensä väistyvät presidentit ovat olleet mukana uuden presidentin virkaanastujaisissa, mutta Trump vaikuttaisi kiistävän viimeiseen asti vaalituloksen, eikä hän mediassa olleiden tietojen mukaan ole osallistumassa Bidenin virkaanastujaisiin, jotka pidetään koronaepidemian vuoksi virtuaalisina.

Etsi luettavaa