Hyppää sisältöön

Toistuvan svingin tärkeä elementti

Tasapaino ja toistuvuus taakseviennissä on yksi svingin tärkeimmistä tekijöistä.

Artikkelikuvassa näkyy Tiger Woods upea taaksevienti 2000-luvun alusta. Woodsin svingin tasapaino perustuu vahvaan oikean jalan tukeen taakseviennissä. Tämä tuki saadaan aikaan helpoiten, kun pelaaja säilyttää riittävän määrän kulmaa polvitaipeessa. Tigeria on tässä vaiheessa hyvä kopioida.

Usein liike on yhdistetty lantionkierron rajoittamiseen. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoitus. Kun jalka pysyy tukevana, voi pelaaja kiertää lantiota äärimmilleen ilman, että sen asento tai sijainti muuttuu sivusuunnassa tai ylös alas. Tukevaa oikeaa jalkaa vasten lantio kiertyy vahvemmin, ja tämä venytys lataa voimaa svingiin. Seurauksena on voimakas ja toistettava tasapainoinen taaksevienti. 

Oikein tehtynä jalkoihin ja lantioon latautuva energia purkautuu lähes itsestään downsvingissä. Silloin svingin liikeketju alkaa oikein jalkojen reagoidessa suunnanvaihdokseen ensimmäisenä.

Nyt heti peilin eteen kokeilemaan. 

Etsi luettavaa