Hyppää sisältöön

Titleistiltä pukkaa uutta draiveria – mallimerkinnät näyttäisi muuttuvan

Titleist kertoi uusista mailoistaan omilla nettisivuillaan US Openin alla.

Titleist julkisti US Openin alla kaksi uutta draiverimallia. Mailat tulevat myyntiin vasta myöhemmin, tiettävästi syksyllä.

Titleist on uusimassa draiverimallistoaan. Titleist toi nykyiset draiverinsa 917D2:n ja 917D3:n markkinoille syksyllä 2016.

US Openin alla se esitteli uudet mailansa tour-pelaajille ja vilautteli uutuuksia myös suurelle yleisölle.

Uutta mailoissa on ainakin mallinimikkeet, sillä uudet draiverit tottelevat nimiä TS2 ja TS3. Mailat ovat vielä prototyyppejä, ja välinemerkin tallipelaajat saivat niitä jo testattavakseen. Heiltä saadun palautteen perusteella Titleist jatkokehittää mailoja, ennen kuin ne tulevat myyntiin jälleenmyyjille.

Mailat ovat sen verran uudet, että Titleistin myyntipäällikkö Teemu Vinni pääsee testaamaan niitä vasta heinäkuussa, kun välinemerkki järjestää koulutuksen Yhdysvalloista. Titleist kertoo sivuillaankin vain vähän uutuusmailoistaan.

GolfWRX-sivuston mukaan ainakin Jimmy Walker on nähty testaamassa uusia mailoja.

Etsi luettavaa