Hyppää pääsisältöön
Titleistin uusi blade on askel kohti 2000-luvun alkua

Titleist julkaisi uudet rautamallistot: Osumatunne parempi kuin koskaan ennen?

Titleist on julkaissut uuden rautamalliston, joka kantaa nimeä 620 CB ja MB. 600-mallisto jatkaa siis eloaan ja tällä kertaa Titleist sanoo panostaneensa erityisesti osuman tuntumaan ja progressiiviseen lapamuotoiluun. T100, T200 ja T300 mallit taas muistuttavat entistä AP-2 ja AP-3 sarjaa.

Parempi kuin koskaan? Titleist on julkaissut uudet rautamallistonsa, jotka tulevat kauppoihin elokuun viimeinen päivä. Kahdeksan mailan setin suositushinta on USA:ssa 1400 dollaria, joten Suomessa setin voi olettaa olevan kaupan noin 1200 euron hintaan teräsvarrella ja noin satasen kalliimmalla grafiittivarrella. 

Kuinka paljon rautamaila voi kehittyä edellisestä mallista, vai onko sen edes tarkoitus? Pituutta rautamailoilla ei haeta, vaan ennenkaikkea tuntumaa ja kontrollia. Titleist sanookin panostaneensa entistä parempaan tuntumaan tehdäkseen erityisesti hyville pelaajille parhaat mahdolliset työkalut. 

Titleist ei sen tarkemmin kerro tiedotteessa tuhansista eri teknologisista innovaatioista, vaan kertoo lähinnä tarvittavat "speksit". Mailoissa on käytetty progressiivista muotoilua, joissa lavan painopistettä ja lavan muotoa on optimoitu mailan nostokulman mukaan. 

"620 -mallisto on muotoilultaan askel takaisin 2000-luvun alkupuolen malleihin. Tämä on tärkeä mallisto Titleistille, joka pyrkii tekemään parhaita mailoja parhaille pallonlyöjille", tiedotteessa todetaan. 

TitleistT200Irons.jpg

Titleistin T-sarja on samanhenkinen kuin aiemmin mallistossa ollut AP-sarja
Titleistin T-sarja on samanhenkinen kuin aiemmin mallistossa ollut AP-sarja
Titleist

Uudet AP-2:set?

T100, T200 ja T300 mallit ovat hyvin vastaavanlaisia kuin AP-sarja, mutta uudistettuna. Kuten tiedotteissa on tapana, jälleen tarjotaan maximaalista tunnetta parhaalla mahdollisella materiaaleilla ja kaikille mahdollisille pelaajille. 

Titleist on aina panostanut laatuun, sitä varmasti jälleen on luvassa. Kuvat näyttävät lupaavilta, mutta todellinen ostopäätös lienee järkevää tehdä vasta kokeilun jälkeen. Hyvät rautamailat kestävät aktiviisessakin käytössä 3-5 pelikautta, joskus pidempäänkin. Ehkä nämä raudat löytävät tiensä titleistuskollisten bägiin. 

Kukin päättäköön itse miltä mailat näyttävät. Tuntumaan pääsee tutustumaan Suomessa hyvin varustelluissa liikkeissä viimeistään elokuun lopussa. Mailat löytyvät jo Titleistin kotisivuilta, jossa lisää kuvia, sekä tarkimmat speksit "välinefriikeille" luettavaksi. 

GoGolf suosittelee