Hyppää sisältöön

Titleist julkaisee uudet TSi-draiverit – mailassa käytetään samaa materiaalia kuin Marsiin laskeutuneessa avaruusaluksessa

Titleistin TSi-draivereissa on käytetty materiaalina samaa titaaniseosta kuin Marsiin vuonna 2008 laskeutuneessa avaruusaluksessa.

Titleist kertoi viime viikolla uusista TSi2- ja TSi3-malleistaan. Tiedotteen mukaan mailat tulevat kauppojen hyllylle marraskuussa, mutta niitä pääsee mitoittamaan golfliikkeissä jo tällä viikolla.

Titleist julkisti viime viikolla kaksi uutta draiverimallia. TSi-draiverit ovat jatkoa kaksi vuotta sitten myyntiin tulleille TS-malleille. Tiedotteessaan merkki kertoi, että mallista tulee kaksi versiota: TSi2 ja TSi3.

TS-lyhenne tulee sanoista ”Titleist Speed”. Uuteen malliin lisätty i-kirjain on puolestaan lyhenne sanasta innovaatio.

Uutta ja edistyksellistä TSi:n lavassa TS-malleihin verrattuna ovat muun muassa lavan muotoilu ja sen valmistuksessa käytetty materiaali.

Titleistin TSi2 on hieman anteeksiantavampi kuin TSi3-malli.

Titleistin TSi2 on hieman anteeksiantavampi kuin TSi3-malli.

Titleist

Uudenlaisen muotoilun ansiosta lavan aerodynamiikka on parantunut taakseviennin yläasennosta osumaan, mikä lisää mailanpään nopeutta.

Toinen merkittävä innovaatio on se, että lavassa on käytetty materiaalia samaa titaaniaseosta (ATI 425), jota käytettiin Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASA:n Phoenix Mars Lander -aluksessa. Kyseinen alus laskeutui Marsin pinnalle vuonna 2008.

Titleist on tiedotteen mukaan ainoa valmistaja, joka käyttää kyseistä materiaalia golfmailojen valmistuksessa. 

”ATI 425 on hämmästyttävä metalliseos, joka johtaa parempaan suorituskykyyn”, Titleistin tuotekehityksestä vastaava johtaja Dan Stone sanoi tiedotteessa. 

Seoksen salaisuus piilee siinä, että se paitsi kestävää myös joustavaa. Kestosta kertoo paljon se, että sitä käytetään myös luotiliiveissä.

Golfmailan osumapinnassa kesto ja joustavuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Titleistin mukaan ATI 425 -titaaniseoksen avulla uusien lapojen paksuus on voitu optimoida mahdollisimman ohueksi koko lavan alueella, mikä parantaa niiden suorituskykyä.

”Lapa tuottaa kaikkien aikojen korkeimmat pallon nopeudet missä tahansa lavan kohdassa. Ei pelkästään kannassa tai kärjessä, vaan myös lavan ylä- ja alaosassa”, Stone hehkutti. ”Tätä materiaalia ei ole helppo hankkia, mutta hyödyt golfarille on parhaat, mitä olemme koskaan nähneet.”

Titleist TSi3 draiverin takaosassa on kiskoilla oleva painolaatta, jota siirtämällä lavan painotusta voi muuttaa.

Titleist TSi3 draiverin takaosassa on kiskoilla oleva painolaatta, jota siirtämällä lavan painotusta voi muuttaa.

Titleist

Titleistin on harvoja suuria välinemerkkejä, joiden lavan kruunu eli yläosa ei ole valmistettu komposiitista. Hiilikuitua käytetään kruunussa materiaalina, koska se on keveää. Titleistin kruunu valmistetaan edelleen titaanista, joka sekin on toki kevyt materiaali.

PGA Tourilla moni Titleistin sopimuspelaaja on jo ottanut TSi-mailan bägiinsä. Yksi heistä on merkin ykköstykki Justin Thomas.

”TSi näyttää nopealta ja kuulostaa siltä, kuin ohjus lähtisi lavasta”, Thomas ylisti uutta draiveria tiedotteessa.

TSi2-malli on anteeksiantavampi kuin TSi3, joka on suunnattu pelaajille, jotka osuvat toistuvammin lavan keskikohtaan ja kaipaavat enemmän työstettävyyttä, eli esimerkiksi pallon lennon muokkausta sivukierteiden avulla.

Uusien draiverien suositushinta on 599 euroa. Mikäli mailaan haluaa premium-varren, se nostaa hintaa parilla sadalla 799 euroon.

Samaan syssyyn se julkaisi myös uudet TSi2- ja TSi3-väyläpuut, jotka maksavat 329 ja 529 euroa riippuen varresta. Kyseessä on niin ikään suositushinta.

Etsi luettavaa