Hyppää sisältöön

Tim Thelen johtaa legendojen kisaa

Yhdysvaltain Tim Thelen on kärjessä avauspäivän jälkeen.

Kaikki on vielä auki Linna Golfissa pelattavassa European Senior Tourin kisassa. Suomalaisilla jäi paljon parannettavaa.

European Tour Properties Senior Classicin avauspäivä on ohi. Kisaan tuli parin tunnin viivästys ukkosen uhan vuoksi.

Parhaan tuloksen keskiviikkona pelasi Yhdysvaltain Tim Thelen, joka sijoittui viime vuonna kiertueen rankingissa kahdeksanneksi.

Thelen iski kierroksen aikana peräti seitsemän birdietä. Pari bogia pudotti hänen tuloksensa 67 lyöntiin (-5).

Kakkossijaa jakavat Australian Peter O’Malley ja Espanjan Santiago Luna. He pelasivat 68 lyönnin kierroksen eli ovat kärkimiestä lyönnin perässä.

Neljättä sijaa jakaa peräti seitsemän pelaajaa tuloksessa 69, joten kilpailusta voi odottaa todella tiukkaa. Heidän joukossaan on muun muassa Irlantia edustava Mark McNulty, jolla on vyöllään peräti 16 Euroopan Tourin voittoa. Parhaimmillaan hän sijoittui The Openissa toiseksi.

Suomalaisilla heikko päivä

Suomalaisista Mika Piltz ei onnistunut lunastamaan odotuksia. Piltz pelasi kierroksensa 76 lyönnillä (+4) ja jakaa 48. sijaa. Kilpailussa on mukana 54 pelaajaa.

”Tänään peli meni huonosti, mutta minulla hyvä fiilis huomisesta ja perjantaista”, Piltz sanoi GoGolfin haastattelussa Facebookissa.

Piltz näki, että syy heikkoon peliin johtui henkiseltä puolelta. ”Tänään pää voitti minun jumalaisen vartaloni 100-0”, hän jatkoi.

Hännänhuippuna on toinen suomalainen, Juha Kiviharju, joka pääsi mukaan kisaan kotimaassa käydyn karsinnan kautta. Kiviharjun tulos oli 84 (+12).

Kesäkuussa kaikki pelaajavat voivat ostaa GoGolfin diilejä ja osallistua kiertueen osakilpailuihin jäsenhintaan. Tutustu tarjouksiin GoGolf Shopissa.

Etsi luettavaa