Hyppää pääsisältöön
Tigerin voittotuuletus nähtiin edellisen kerran Japanissa loppusyksystä. Kuva Mastersista 2019 ykkötilan varmistuttua
Getty Images

Tigerin vinkki Lexi Thompsonille: "Syö kierroksen aikana niin paljon kuin jaksat"

15 kertaa majorin voittaneen Tiger Woodsin ennakoidaan palaavan kisakentille heinäkuun puolivälissä pelattavassa Jack Nicklauksen isännöimässä The Memorialissa.

Maailman paras golfari Tiger Woods on lähes odotetusti jättänyt koronan aiheuttaman jälkeen pelatut neljä PGA Tourin kisaa väliin. Hän ei ole ilmoittautunut myöskään seuraavalla viikolla Ohiossa käytävään kilpailuun. Oletettavaa on, että keväisessä näytöspelissä vaivattoman näköisesti svingannut ja ajoittain hyvin lyönyt Woods hakee kisatuntumaa Memorialissa  (16.-19..7), jonka hän on voittanut viisi kertaa viimeksi vuonna 2012. 

Woods osallistui viralliseen kisaan edellisen kerran helmikuun puolivälissä Los Angelesissa, joten taukoa kertyy minimissään viisi kuukautta.

"Tigerin esitykset näyttivät varsin hyviltä toukokuussa pelatussa hyväntekeväisyysottelussa Phil Mickelsonin, Tom Bradyn ja Peyton Manningin seurassa. Woods pelaa mielellään niillä kentillä, joilla on menestynyt. Siksi uskon hänen olevan kisassa mukana", ennakoi Golf Channelin kommentaattorina nykyään toimiva Justin Leonard.

Veikkaus on  varsin perusteltu, sillä kauden ensimmäinen major, PGA Championship pelataan elokuun 6.-9. päivinä. Tiger osallistunee myös edellisellä viikolla käytävään WGC:n kisaan. Kolmas mahdollisuus lämmitellä ennen majoria on heinäkuun lopulla käytävä 3M Championship.

Säännöllinen tankkaus on edellytys jaksamiselle

Woods pysyy otsikoissa vaikka ei pelaisikaan. Juhannuksen jälkeisellä viikolla LPGA Tourn supertähtiin lukeutuva Lexi Thompson oli sosiaalisessa mediassa vastaamassa faniensa kysymyksiin. Yksi kysymyksistä kuului, "oletko koskaan saanut ohjeita Tiger Woodsilta?".

Lexi-Thompson-600.jpg

Lexi Thompson saavutti ensimmäisen 11:sta LPGA Tourin voitostaan jo 16-vuotiaana.
Lexi Thompson saavutti ensimmäisen 11:sta LPGA Tourin voitostaan jo 16-vuotiaana.
GETTY IMAGES

"Kyllä olen, hän kehotti minua syömään välipaloja säännöllisestii niin paljon kuin voin,  2-3 reiän välein", Thompson muistaa Woodsin painottaneen USA.n brändiarvoltaan ykköseiksi luokitettavalle naisgolfarille.

Tiger Woods tankkaa kisoissa muutaman reiän välein maapähkinälevitteellä ja banaanilla täytettyjä voileipiä.

Aihe välipalojen  nauttimisesta on noussut Bryson DeChambeaun voimanhankintaan liittyvän tietoisen painon nostamisen myötä suureksi puheenaiheeksi. DeChambeau nauttii myös kierroksen aikana  proteiinijuomiaan, joita valmistaja / markkinoija myy tämän viikonlopun aikana USA:ssa alennuskampanjan avulla saadakseen tuotteelle uusia golftähden innoittamia kuluttajia.