Hyppää sisältöön

Tigerin ja Roryn selkäuutiset

Tiger Woods tarvitsee vahvan viikonlopun selvitäkseen mukaan Tour Championshipiin

Tiger Woods on sivussa neljännen selkäleikkauksen jälkeen. Rory McIlroyn svingiä vaivaa ärtynyt kylkiluu.

Tiger Woodsin fuusio leikkauksesta on kulunut kuukausi. Leikkauksessa ongelmia tuottanut välilevy poistettiin ja selkärangan kahden alimman nikaman annetaan luutua yhteen. 

Operaatio oli onnistunut ja Woods kertoi keskiviikkona, että apu hermokipuun oli välitön. Viimeisen parin vuoden ajan kolme leikkausta ja runsas määrä kuntoutusta eivät pystyneet poistamaan kipua kokonaan. 

”En pystynyt enää elämään kivun kanssa. Kokeilimme kaikkea mahdollista tätä leikkausta lukuunottamatta, eikä mikään toiminut.”

”Minulla oli hyviä päiviä ja huonoja päiviä mutta kipu oli yleensä läsnä, enkä pystynyt tekemään paljoa. Jopa makaaminen sattui. Minulla oli hermokipuja kaikessa mitä tein.”

Woods kertoi, että pitkän tähtäimen suunnitelma näyttää optimistiselta. Leikkaus oli onnistunut ja nyt pitää onnistua kuntoutuksessa. Kivuton elämä tuntuu mukavalle. Vaikka Tiger ei saa kiertää selkää vielä kolmeen kuukauteen tuntuu paluu kilpagolfiin mahdolliselta. 

GettyImages

Rory McIlroy jättää Jack Nicklauksen Memorial Tournamentin väliin. Syynä on ärtynyt kylkiluu, joka piti Roryn sivussa kuusi viikkoa talvella. MRI kuvaukset eivät näyttäneet uutta rasitusmurtumaa mutta kipu on merkki ärtyneestä nivelestä. Tauolla Roryn on tarkoitus saavuttaa täysi pelikunto U.S. Openiin. 

Etsi luettavaa