Hyppää sisältöön

Tiger Woodsilla shokeeraava puttipäivä Los Angelesissa – jättää Meksikon kisan väliin

Tiger Woods pääsee polvileikkauksensa myötä taas kyykystä lukemaan linjoja

Riviera Country Clubin viheriöt ovat menneet pahasti Tiger Woodsi ihon alle. Kisan isäntä hävisi lauantaina putteri kädessään lähes viisi lyöntiä ja otti kerran neljä puttia.

Kolmas päivä Genesis Openissa oli kisan isäntänä toimivalle Tiger Woodsille todella raskas. Tavoitteekseen asettamansa ”nopea startti” jäi toiveuneksi. Seitsemän pelaamansa reiän jälkeen Woods oli kierrostaan viisi yli parin, joka oli myöskin päivän lopullinen saldo (76 lyöntä)

Puttipeli oli umpijäässä, Woods otti neljä puttia kentän 13:lla ( Woodsin neljäs). Tämä oli hänen uransa 14:s neljän putin viheriö PGA Tourilla ja toinen kahdessa perättäisessä kisassa. Koskaan aiemmin Woods ei ole ottanut saman kauden aikana neljää puttia kahdesti…

Median esittämään kysymykseen, mikä oli päivässä parasta, Woods vastasi lakonisesti: ”Sain urakkani tehtyä.”

Puttilasto lauantain osalta osoitti järkyttävää lukua, -4,88 lyöntiä.

Woods jättää seuraavan viikon Meksikon WGC-kilpailun väliin, eikä hän osannut varmuudella kertoa jatko-ohjelmastaan. PGA Tour siirtyy Meksikon jälkeen Floridaan, Tigerin oletetaan pelaavan maaliskuussa  Arnold Palmerin nimeä kantavan Bay Hillin kilpailun lisäksi Players Championshipin.

 The second 4-putt in two weeks for Tiger.

The last time he had multiple 4-putts in a season was 1998. pic.twitter.com/W4kEXpdWHG

Etsi luettavaa