Hyppää sisältöön

Tiger Woods piti lapsille klinikan ja paljasti mielenkiintoisen tiedon – tiedätkö minä vuonna Woodsin holarihana tyrehtyi?

Tiger Woods piti sponsoreille ja yleisölle klinikan Legens of Golf -kilpailun avajaisissa.

Legends of Golf kilpailu kuuluu Champions Touriin. Tiger Woods ei ollut mukana kisassa, mutta saapui avajaisiin esittelemään lyöntitaitojaan. Woods on suunnitellut kentän nimeltä Payne Valley, kilpailua isännöivän Big Cedar Longe Resortin yhteyteen.

Videolla Woods on hyvällä tuulella, ja lyöntinäytös kulkee rennosti ilman käsikirjoitusta. Tiger esittelee erilaisia lyöntejä ja vastailee lasten hyviin kysymyksiin. Kyselytunnilla paljastui monta mielenkiintoista asiaa, kuten esimerkiksi se, että Woods ehti tehdä peräti 19 hole-in-onea vuoteen 1999 mennessä,  mutta ei ole tehnyt yhtään sen jälkeen.

Hän myös paljasti, kuinka hän säätää lyöntiensä korkeutta. Matalissa lyönneissä hän asettaa pallon alkuasennossa pallon mitan normaalia taaemmaksi ja korkeissa puolestaan pallon mitan verran edemmäksi. Korkeassa lyönnissä kädet jatkavat saatossa korkealle pään päälle. Matalassa saatto pysähtyy rintakehän tasolle. 

Kilpailemisesta Woods sanoi, että pelaaja on aina oma pahin vastustajansa. Tourilla jos et voita omia pelkoja tai hallitse peliäsi, et voita ketään muutakaan.  Hän kertoi myös, ettei koskaan anna periksi, vaan jokainen kierros pelataan niin hyvin kuin mahdollista, oli tulos huono tai hyvä.

”En edes tiedä miltä luovuttaminen tuntuu. Haluan pelata alhaisimman tuloksen mahdollista. Joskus sattuu hyvä päivä ja joskus huono. Olen aina uskonut, että et voi kytkeä peliä päälle ja pois kierroksen aikana. Kierroksen avauslyönnistä lähtien annan kaiken, mitä ikinä lähtee viimeiseen puttiin asti”,Woods kuvailee henkistä lähestymistapaansa.

Hän ei myöskään yritä lisätä kaasua ratkaisun hetkillä, vaan kaasu on pohjassa koko kierroksen ajan. 

Tässä klinikka kokonaisuudessaan:

Etsi luettavaa