Hyppää sisältöön

Tiger Woods onnensa kukkuloilla – ”Voitto tuntuu uskomattoman hyvältä”

Tiger Woodsin tunteet tulivat pintaan voiton myötä. Halattavana manageri Mark Steinberg. Oikealla äiti Kultida Woods

Tiger Woodsin kova lataus kentällä purkautui voiton myötä täydellisenä muodonmuutoksena. Kivikasvo suli hetkessä lämpimästi hymyileväksi kansanvillitsijäksi.

Tiger Woodsin voitto Masters Tournamentissa otettiin vastaan ympäri maailman merkkipaaluna koko lajille. Golfia pelaavan tai seuraavan yleisön reaktiot  ja kommentit olivat ylitsevuotavan positiivisia, samoin median ja Woodsin kilpakumppanien. 

Suuren mestarin paluun ehdottomalle huipulle uskotaan lisäävän lajin huomioarviota ja suosiota paitsi jo pelaavien, myös golfia harrastuksenaan vasta pohtiviein keskuudessa. Golfalan yrityksille Woodsin voitto ei olisi voinut tulla parempaan aikaan pelikauden kynnyksellä.

Nuoruudessaan 90-luvun toisella puoliskolla Tigerin mukaantulo PGA Tourille kasvatti hetkessä koko alan liikevaihtoa ja PGA Tourin palkintosummia. Sama trendi on kokenut renesanssin. Woodsin vaikutus kisojen saamaan julkisuuteen on käsittämättömän suuri.

Mastersin menestyksen jälkeen liput  ja kisoihin liittyvät muut palvelut viedään käsistä niistä tapahtumista, joihin Woodsin tiedetään jo varmasti osallistuvan.

PGA Championships New Yorkin Bethpage Black-kentällä toukokuussa ja US Open Pebble Beachissa ovat suurimmat edunsaajat.

I think I speak for a lot of the golf world when I say… We’re happy for you TW! @TigerWoods what a victory ??

Tigerin naama loisti Augustassa hurmoksellisesta onnesta, sillä edellisvuoden Tour Championshipin ykköstilasta huolimatta vasta majorin voitto on Tigerin toiveiden täyttymys.

”Kaikkien näiden vaikeiden vaiheiden jälkeen tämä tunne voiton jälkeen on ylivertainen., en voisi olla onnellisempi. Mastersin vihreän takin pukeminen ylle 22 vuotta ensimmäisen voittoni jälkeen tekee minut sanattomaksi”, Woods kertoi tuntemuksiaan.

”Vuonna 1997 isäni oli tukena matkassa, nyt on menty jo täysi kierros eteenpäin, kun omat lapseni olivat mukana matkassa ja hengessä.”

Etsi luettavaa