Hyppää sisältöön

Tiger ja Charlie Woods täydessä liekissä PNC Championshipissa – 57 lyöntiä, 15 alle parin

Tiger ja Charlie Woods pelasivat Orlandossa kierrostuloksen joka menee golfin historiaan

Woodsit järjestivät yleisölle uskomattoman shown, joka nosti heidät parikisan kakkosiksi John ja Little John Dalyn jälkeen.

PNC Championship tiedettiin etukäteen varsinaiseksi tulosiloitteluksi, jossa kaikki osallistujat ovat pelimuodonkin (scrabmle) johdosta mukavuusalueellaan.
Kilpailu sai Tiger Woodsin paluun ja hänen poikansa Charlien toisen osallistumiskerran johdosta valtavasti huomiota.

Jos ensimmäinen kierros lauantaina oli loistava näytös ensisijaisesti isä-poikaparien yhteistyöstä ja upeasta hengestä golfkentällä, oli toinen sitten pelin ja tapahtumien runsauden takia jo hurmoshenkinen. Johtopaikka vaihteli useaan otteeseen.

Tiger Woods ja Charlie aloittivat kierroksensa kahdella birdiellä ja eaglella, jonka jälkeen he siirtyivät hetkeksi johtoon. Suvantovaihetta (perättäiset parit reiíllä 4-6) näyttivät jo pudottavan Woodsit kärkitaistosta.

Tämän jälkeen alkoi 11 reiän (7-17) ja lähes kolmen tunnin jakso, joiden aikana Woodsit iskivät tauluun pelkkiä birdejä. Viimeisellä (par-5) birdie jäi tekemättä.
Yhteissaldo oli kuitenkin häkelllyttävä:

  • Tulos 57 lyöntiä, 15 alle parin 
  • birdejä 13, näistä 11 peräkkäin
  • yksi eagle
  • Woodsien tulos oli päivän paras, se nosti heidät tuloslistalla toiseksi
  • Yhteistulos 62-57,-25 oli sama, jolla Mike ja Justin Thomas voittivat kisan edellisvuonna

John Daly ja Little John Daly pelasivat kierrostulokset 60-57,-27 jättäen Woodsit kakkoseksi.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa