Hyppää sisältöön

Testaa pallon rullia lyhyillä puteilla

Se miten pallo lähtee lavasta vaikuttaa suuresti lyhyiden puttien onnistumiseen.

Suomessa esiintyvät griiniruohot vaativat pallolta todella hyvää rullia. Tavallisesti hieman nihkeä ja tahmean tuntuinen ruohopinta tarraa helposti palloon kiinni ja vaikuttaa sen vauhtiin ja suuntaan. 

Vaikutus kasvaa varsinkin kun mennään lähemmäksi reikää. Lyhyeltä matkalta pallo lähtee liikkeelle hitaammin ja virhepomput voivat vaikuttaa tulokseen helpommin. Hyvän rullin aikaansaaminen on entistä tärkeämpää.

Putterin ja puttitekniikan toimintaa kannattaa siis testata etenkin lyhyeltä noin metrin matkalta. Pallon tulisi lähteä liikkeelle helposti hitaallakin nopeudella. 

Putterin nostokulma vaikuttaa pallon rulliin. Riittävä kulma lavassa nostaa osumassa pallon irti ruohopinnasta ja saa sen vierimään puhtaasti. Ilman riittävää nostokulmaa pallon ruohoa vasten lepäävä pinta aiheuttaa kitkaa osumassa ja voi pilata pallon puhtaan rullin. 

Pallon nostamiseen vaikuttaa myös mailanpäänopeus. Mitä lujempaa lyöt sitä enemmän lavan kulma nostaa palloa ilmaan. Lyhyissä puteissa mailanpäänopeus on pieni, joten pallon nostaminen ruohon pinnasta saadaan aikaan helpommin hieman suuremmalla nostokulmalla.

Testaa siis putterin rullia lyhyeltä matkalta jopa alle metristä. Koska ruohopinta on usein nihkeän tahmea Suomeen soveltuu parhaiten hieman suurempi nostokulma 4°-5° ja enemmän jos tykkäät pitää käsiä pallon etupuolella. Suuremmalla nostokulmalla pallo voi hypätä ilmaan todella pitkien puttien osumassa mutta tämä ei tarkoita, että rulli olisi huono. Tarvitset nostokulmaa etenkin reiän lähellä.

Erilaisia puttereita ja nostokulmia testaamalla saat selkeän kuvan siitä, millä asetuksilla pallo rullaa helpoiten. Myös eri malliset putterit vaativat eri nostokulmia. Keskity kuitenkin lyhyiden puttien rulliin. 

Etsi luettavaa