Hyppää pääsisältöön
Getty Images

Tee se itse arm lock putteri

Bryson DeChambeau ja Matt Kuchar toivat arm lock puttityylin modernille aikakaudelle. Metodia kuitenkin käytettiin Masters voittoon jo 90-luvulla.

Käsivarteen tuettu arm lock putteri tulee olemaan yksi pysyvistä trendeistä griineillä. Bryson DeChambeau vaihtoi puttityyliin kesällä 2017 ja on reilussa vuodessa voittanut viisi kertaa PGA Tourilla. Bryson on parantanut Strokes Gained: Putting tilastoa hurjat 0,6 lyöntiä per kierros. Mikä tarkoittaa keskimäärin 2,4 lyöntiä parempia tuloksia neljän kierroksen kilpailussa. 

Puttityylin avulla DeChambeau on nyt selvästi tourin keskiarvoa parempi griineillä ja onnistunut kääntämään heikkouden vahvuudeksi. Jos oma kausi 2018 oli kehno griineillä kannattaa antaa mahdollisuus arm lock metodille. 

Puttityylin menestyksekkäin käyttäjä on ollut Bernhard Langer, joka voitti 1993 Mastersin arm lock menetelmällä. Silloin hän tuki mailan varren käsivarteen cross hand tyyliin. 

Bernhard Langer34.jpg

Getty Images

Kaudella 2018 DeChambeaun menestys sai Langerin testaamaan vanhaa metodiaan. Hän jopa hankki DeChambeau tyylisen putterin, mutta ei ole vielä käyttänyt mailaa kilpailussa.

Ainakin Bettinardi ja Odyssey tarjoavat arm lock malleja mutta valinnanvaraa on melko vähän. Arm lock putterin saa kuitenkin luotua tavallisesta mailasta parilla modifikaatiolla. 

Varren pidennys onnistuu helposti lisäämällä pätkä teräsvartta varren päähän. Lisäksi putterin lie-kulma ja nostokulma on säädettävä puttiasentoon sopivaksi. Tämä onnistuu helposti asiantuntevassa golfliikkeessä. Arm lock metodissa putterin varsi nojaa eteenpäin tavallista enemmän, tästä syystä lavan nostokulmaa on lisättävä. Asennosta riippuen putterin tarvitsee 6-8 astetta nostokulmaa hyvän rullin aikaansaamiseksi. Pystympi lie-kulma voi myös olla tarvittava asennosta riippuen.

Langerin 1993 Masters putteri oli säädetty Scotty Cameron Newport. Jos haluat tee se itse arm lock mallin, soveltuu Scotty Cameron tai vastaava jyrsitty (milled) putteri tähän tehtävään. Lavan metallin on oltava riittävän pehmeää, jotta se kestää nostokulman ja lie-kulma säätöön tarvittavan vääntämisen. 

Bryson DeChambeau2.jpg

Getty Images

Grippi on jokaisen oma valinta mutta mailaan tarvitaan joka tapauksessa tavallista pidempi versio. DeChambeaun mailassa on sivuttain käännetty SuperStroke Flatso 17. 

Arm lock puttityyli on sallittu golfin sääntöjen puitteissa. Mailan vartta ei kuitenkaan saa tukea kyynärpään yläpuolelle. 

GoGolf suosittelee