Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkasen matematiikkaa: 508 metriä, draivi+rautaysi = Albatross

Tapio Pulkkanen missasi väylän

Espanjassa leireilevälle Pulkkaselle albatross La Luminen kentällä Tarragonassa oli uran toinen.

Tapio Pulkkasen harjoitusviikko La Luminen kentällä käynnistyi ikimuistoisella tavalla. Toisen reiän avaus 508 metrisellä väylällä livahti karheikon puolelle. 190 metrin matkalta hän valitsi par-viitosella mailakseen rautayhdeksikön ja löi pallonsa reikään.

Albatrossin  onnistuu uransa aikana tekemään vain murto-osa pelaajista. Pulkkaselle onnistuminen oli toinen.

”Ensimmäisen tein Kytäjällä CT-kisan pro-amissa South East-kentällä 6-7 vuotta sitten”, Pulkkanen muistelee.

Kuluvalla kaudella Pulkkasen avausten keskimitta European Tourilla on ollut 314,7 jaardia, (287 metriä) jolla hän on listauksissa 28:s. Osumaprosentti väyliiin on 44,4 prosenttia, jolla sijoitus on 252:s. Tästä huolimatta Pulkkasen strokes gained tilasto uloslyönneissään on niukasti keskivertoa parempi.

Huhtikuun kisaohjelmassa on ET:lla vain Marokon kisa, joka käynnistyy reilun kahden viikon kuluttua.

”Marokko ja sen jälkeen perättäisinä viikonloppuina pelattavat Kiinan ja Englannin osakilpailut ovat ohjelmassani”, Pulkkanen viestitti keskiviikkona. 

Kauden yhdeksässsä kisassaaan hän on päässyt jatkoon kolmasti. Paras sijoitus on joulukuulta, 15:s Etelä-Afrikan avoimista. Sijaluku Race to Dubai-listalla 148:s.

Espanjan leiriltään hän palaa Suomeen lauantaina.

”Ehdin nähdä täällä pari päivää Mastersia. Suosikkini voittajiksi ovat Rickie Fowler, Justin Rose ja Dustin Johnson”, Pulkkanen ennakoi kauden ensimmäisen majorin tapahtumia.

Etsi luettavaa