Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen: ”Luulin viimeisen putin jälkeen, että paikka irtosi”

Shaun Norris vei pidemmän korren taistelussa Tapio Pulkkasta vastaan taistelussa The Open -paikasta.

Tapio Pulkkanen näytti televisiokuvassa viimeisen putin jälkeen tyytyväiseltä. Hattu-Tapio luuli siinä vaiheessa, että paikka The Openissa sinetöityi päätösreiän pariin.

Shaun Norris oli viime viikolla golfin maailmanlistalla sijalla 192. Tapio Pulkkasen sijoitus oli 197. Eroa on vain viisi sijaa, mutta tänään niillä oli erittäin suuri merkitys.

Se, että Norris oli Pulkkasen edellä rankingissä ratkaisi nimittäin sen, että jaetulle kolmannelle sijalle Joburg Openissa sijoittuneista miehistä juuri Norris sai paikan The Open Championshipissa.

Ero oli niin niukka, että jopa Pulkkanen itse luuli heti kierroksen jälkeen, että paikka tänä vuonna kuuluisalla Carnoustien kentällä pelattavassa kisassa olisi hänen.

”Luulin, että paikka irtosi, kun upotin viimeisen putin”, Pulkkanen kertoi GoGolfille.

Pulkkanen pelasi tänään upean 68 lyönnin kierroksen tiukassa tilanteessa. Se osoitti, että mies pystyy pelaamaan hyvin paineen alla. Norris kuitenkin pystyi puristamaan vielä paremmin ja venyi lopussa kuin kuminauha.

Eeteläafrikkalainen teki kahdelle viimeiselle reiälle birdiet. Hänen päätöskierroksen tulos oli 65 eli seitsemän alle parin. Se oli myös neljännen kierroksen paras tulos koko porukasta. Pulkkasen 68 lyönnin tulos oikeutti päätöskierroksella neljänteen sijaan.

”Täytyy olla tyytyväinen kisaan ja varsinkin siihen, miten pelasin lopun ja upotin putteja”, Pulkkanen sanoi.

Korhosella hieno startti kaudelle

Myös Mikko Korhonen pelasi upean turnauksen, mutta jäi tällä viikolla debyyttikauttaan pelaavan Pulkkasen varjoon. Korhosen sijoitus oli jaettu 13:s, mikä toi hänelle noin 13 000 euron pesämunan Race to Dubai -rankingin pottiin.

Korhosen yhteistulos oli -11 (66-65-75-70). Kolmannen kierroksen epäonnistuminen jäi hieman harmittamaan helsinkiläistä.

”Tänään oli ihan hyvää menoa taas. Kilpailusta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis. Pelasin kolme hyvää kierrosta, mutta neljä se vaatii, jos haluaa pelata kärkisijoista”, Korhonen sanoi tiedotteessa.

”Pienet epäilykset söivät kahden ensimmäisen päivän hyvän tahdin. Pitää vaan uskoa omaan tekemiseen ja tehdä päätös. Se on hyvin pienestä kiinni”, Korhonen päätti.

Sharman kantti piti loppuun saakka

Kilpailun ratkaisu venyi maanantaiaamuun, sillä ukkosmyrsky keskeytti kilpailun eilen. Voittoon kisassa pelasi nuori intialainen Shubhankar Sharma (-23). 21-vuotias pelasi kypsää peliä ja ansaitsi voiton ja paikan The Openissa.

Erik Van Royen (-20), Pulkkasen kilpakumppani viime kaudelta Challenge Tourilta, sijoittui toiseksi, ja hänet nähdään niin ikään ensi heinäkuussa Carnoustiessa pelattavassa major-kisassa.

Oliver Lindell ehti lopettaa kierroksensa jo eilen. Hän sijoittui kilpailussa 69:nneksi. Varusmies keräsi kisasta noin 2 000 euroa ”päivärahoja”.

Lopputulokset

European Tourin kilpailut näyttää suorana Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa